sunnuntaina, lokakuuta 30, 2005

Uskalluksesta ja osaamisesta

Mietin tuossa keskustelupalstoja lukiessa, monien kysymysten alkuperää. Muutaman kohdalla tuli mieleen, että eikö joku tosiaan osaa tuota asiaa. Ah.. opettajan perusvirheitä. Ei voi osata, jos ei ole koskaan opetettu tai tehty. Suomen armeijaa lainaten; ei voida vaatia, jos ei ole opetettu.

Mietin sitten omaa osaamistani, osaamattomuuttani ja oppimistani. Tekstiilipuolen käsityöt tuli tutuiks kotosalla. Äiti ei hurjasti neulonu, mutta ompeli sitäkin enemmän ja samalla metodilla kuin mä nykyään: "tuosta vähän, laitetaan nuo tuohon ja katotaan mitä tulee". Sain siis koskea ompelukoneeseen ennen kuin yletin polkimelle. Barbit sai hianoja vaatteita. Opin myös samalla sen, ettei se haittaa jos vähän menee huti, aina voi ottaa uusiks tai korjata.

Neulominen on tullut mukaan kuvioihin paljon myöhemmin. Oikeastaan muutama kaveri neuloi ja sit omatoimisesti opettelin itsekin. Toki koulussakin neulottiin, mutta siellä se musta oli järjettömän tylsää.Ne pakolliset villasukat ei oo valmiita vieläkää. Pitsineuleita ja palmikoita testasin vasta pari vuotta sitten ekoja kertoja. Pohdin ohje kädessä, että uskaltaisiko ja sitten tuli mieleen, että kas.. jos mulla on ohje, niin ei se voi olla ylitsepääsemätöntä.. Opin tässä vaiheessa seuraamaan ohjetta orjallisesti. Kärsivällisyyskin kasvoi. Tosin kärsivällisyyttä on kasvattanut muutama muukin asia :)

Puu ja metalli sekä muut kovat materiaalit on lähteny tuolta "kokeilen ja teen, puran ja säädän" -osastolta myös. Tein kymppiveenä kirjahyllyn tiilistä ja laudoista omaan huoneeseeni. Tosin ei sit menny kauaa kun sain sen pitkään odottamani oikean kirjahyllyn, jostain kumman syystä. Kotona oli mahdollisuus tehdä ja touhuta. Myös erään harrastuksen parissa pääsi/joutui aika junnuna jopa opettamaan toisille näitä asioita. Nykyään töissä mietitään usein oppilaiden kanssa ratkaisuja yhdessä ja pyritään samaan aikaan suunniteltu lopputulos. Ratkaisu ei oo mulla valmiina. Itseasiassa tosi harvoin.

Paljon on uuden oppimista ja ennen kaikkea uskallusta uuden kokeilemiseen. Uskallusta testata omia ideoita, kokeilla uusia tekniikoita, materiaaleja. Kärsivällisyyttä ottaa uudelleen, jos meni huti, oppia virheistä ja korjata. Toki jos kallista materiaalia menee hukkaan, se harmittaa, mutta meneekö se hukkaan, jos siitä oppi jotain? Epäonnistumisen sietokyky ja sen kasvattaminen onnistuu tässä hienosti samalla. En pyri kasvattamaan tätä aktiivisesti. Harva käsityö ja itseasiassa mikään asia on niin lopullista, ettei siitä saisi korjaamalla tai uudelleen tekemällä jotain.

Miten se menikään se satu siitä hiirestä, joka ompeli kissalle takkia, mut tuliki nenäliina..

6 kommenttia:

laurakoo kirjoitti...

Loistavasti kirjoitettu, yrityksen ja erehdyksen kautta sitä on itse kukin oppinut... Ainoastaan pesukonehuovutuskokeilut ovat jääneet harmittamaan; niistä kun ei voi leikellä kuin jotain mukinalusia :(
Muakin muuten toisinaan nyppii sellainen avuttomuus, ettei voida itse selvittää/kokeilla/etsiä. Niin ja alemman postauksen mohairpoolo on ihq, kivat värit.

JaanaV kirjoitti...

Minä tulevan Kässänopena(?) olenmiettinyt kans tätä osaamisen ja kokeilun teemaa kovasti. Ongelma on mielestäni se, että meillä on niin vahva tuotoksen perinne käsitöissä että prosessi on jäänyt ikään kuin taka-alalle. En ymmärrä miksi niitä villasukkia pitää kutoa, kun samoja asioita voi opetella monessa muussakin työssä. Lisäksi tämä nykyinen nopeutunut "ajankulutus" yms. on tehnyt mielestäni myös sitä, että oppilaiden kärsivällisyys ei tahdo riittää tehdä kahta samanlaista tuotetta. Olen tätn syksynä seurannut oman viidesluokkalaiseni lapasten neulomista... tuleekohan niistä ikinä valmista tai ainakaan ennen joulua? Halvaksihan tämä tulee kun lukukauteen tarvitaan vain yksi työ. Säästyy koulun käsityön määrärahat ;)

tikru kirjoitti...

Laura
Nuo pesukonehuovutuskokeilut voi käyttää ööhmm.. seuraavien kokeilujen täytteenä. Vaikkapa bunnylegsien mahaan ;) jep..kokemusta on.

Jaana
Mä luulen, että useimmat käsityönopettajat (siis uudemman koulukunnan, tuolta 80-90 -luvulta alkaen koulutetut) pyrkii tuomaan esille tuota prosessilähtöistä opetusta, MUTTA..lapsilla itsellään on hyvinkin kärkkäästi päällä oma mielikuva käsitöistä ja niiden tekemisestä. Tässä mielikuvassa vain tuote on tärkeä. "Opettaja antaa numerot tulosten mukaan jne". Ainakin meillä koulutuksessa korostettiin joka asiassa tuota prosessia ja sen merkitystä. Oon korostanu samaa asiaa myös omille oppilailleni..toistuvasti, jatkuvasti..aina. Mielenkiintoista on seurata vanhempien reaktioita siihen, ettei käsityöstä saata tullakaan kotiin mitään tuotosta.. "Onko siellä opittu mitään.."

Määrärahojen säästö ei yhtään ihmeellistä..siis ihan todellisuudessakin. On aika nihkeesti tavaraa saatavilla. *katkeraa tilitystä*

derea kirjoitti...

Tuo on hyvä, että pohdit oppilaitten kanssa ongelmia, etkä vain heti anna suoraa vastausta. Ala-asteella kässäope antoi jokaikiseen kysymykseen turhankin perusteellisen vastauksen. Jossain määrin tämäkin on varmasti hyvä, mutta olisi välillä halunnut itsekin miettiä vähän joitakin asioita.

tikru kirjoitti...

derea
On tosiaan hyvä antaa oppilaitten miettiä ihan itse, joskus se on vaan tosi hankalaa. Useemmin ku kerran möläytelly ja huomannu ohjanneensa oppilasta ihan liikaa. Joskus taas on turha nyhtää ja nyhtää, jos ei kerta oo tietoa tai taitoa keksiä vastausta. Miljoonia virheitä joka viikko..
Toisaalta kotona tullu kommenttia "voisitko kerranki vastata suoraan, etkä aina kysyä vastakysymystä" :)

Tuazophia kirjoitti...

Voisiko noita esim. lapasen opettamista (jos se tosiaan on pakollista) tehdä vaikka käsinukkena (eli tartteisi tehdä vain yksi lapanen kahdella "peukalolla")? Sille voisi sitten vaikka virkkaamalla tehdä vaatetta jokainen oman mielikuvituksensa mukaan eli lankaa menisi ehkä yhtä paljon kuin kahteen lapaseen, mutta opittavaa tulisi paljon ja samalla kehitettäisiin omaa luovuutta. Tosin jos annetaan vapaat kädet suunnitella, niin sitten pitää kestää myös ne, jotka tekevät vaatteen virkkaamalla ketjusilmukkaa ja kiertämällä sen nuken ympäri. Nimimerkillä rakastin lapsena ketjusilmukoiden virkkaamista. :D

Minullakin on tapana kysyä vastakysymys, jos oletan, että kysyjä voisi itsekin tietää vastauksen tai ainakin keksiä sen. Toisaalta hyvä, mutta toisaalta varmasti ärsyttävä tapa.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...