perjantaina, toukokuuta 12, 2006

Pyrstö ja pää

Tuulia aiemmin kommenteissa kyseli miten aion liittää fisut toisiinsa. Testasin ekaa paria tänään ja se oli tosi yksinkertaista, koska tuo reuna on niin tasainen ja siisti. Tuulia näyttää itteki testailleen jo..
(Pahoittelen kuvien epätarkkuutta ja etäisyyttä, mun kamerakännykkä ei venyny parempaan, selitykset toiv ei ainakaan sotke asiaa)

Käytän ompelussa päättelemättömiä lankoja hyväksi törkeästi. Kaksi kärpälettä yhdellä iskulla jne..
Aloitin pään ensimmäisen kerroksen silmukasta ja kiinnitin sen kalakaverin pyrstön viimeiseen kerrokseen.

Ompelin reunasilmukoiden päät - eli kaivelin alemman kerroksen reunasilmukan pään ylemmän etu- ja takapuolen välistä. Kuulostaa tosi hankalalle, mut tavallaan en ompele kalojen alta tai päältä vaan välistä.


Vuorotellen molemmin puolin.

Tadaa, tuplafisut. Ja sitten näitä pitkä rivi ensin kyljistä kasaan ja sen jälkeen toinen samanmoinen - > kaks pitkää suoraa ommeltavana yhteen. Ei siis häntiä ja pyrstöjä yksitellen kohdakkain.


En tiä vastasko tää yhtään kymysykseen, varsinki ku kattelin mitä Tuulia oli pohtinu, ni lähinnä kyse lienee oli tuosta kalarivien yhteenliittämisestä.. No eniveis, tuossa on nyt jotain. Liittäminen oli niin kivaa, et piti näyttää ihan vaan jo sen vuoks. Tuo reuna tekee liittämiselle ihmeitä. Voin olla Hyvin Toista Mieltä kun oon ommellu satoja kaloja yhteen.

Lisäys: Tuulia oli suomentanut ohjeen. Ohjeessa tosin neuvotaan nostamaan ensimmäinen silmukka kerroksella oikein, mä nostan sen nurin. Idea kuitenkin selvitetään, joten testikää kumpi toimii teillä.

Lisäykseen lisäys:
Kuva kertonee enemmän kuin tuhat sanaa. Eli näin mä nostan silmukan nurin. Viimeinen kuva on jo nurin nostetun silmukan jälkeen seuraava oikea.

6 kommenttia:

laurakoo kirjoitti...

Kun nostat silmukan nurin, niin meneekö sulla lanka työn edestä vai takaa?
Mulla kun UFOilee kevään IK:n Trellis-huivi, niin siinä nostetaan eka silmukka aina nurin niin että lanka menee edestä. Tulee ihan siistiä reunaa.

Tuulia kirjoitti...

korjasin sen käännöksen niin että se menee kuten alkup. ohjeessa, eli nostetaan nurin. mie menin jo onnellisesti sekaisin noissa nostamishommissa, mutta tärkeinhän tosiaan on että siinä on se semmonen siisti reuna, että saa kauniisti yhdistettyä.

Tuon sun yhdistämistapa on paljon sievempi kuin mulla, taidanpa koeajaa tuon jos saisin sillä viksumman version.

tikru kirjoitti...

Nostan nurin siten että lanka on työn edessä. Ihan kuin alkaisi neulomaan nurjaa silmukkaa ja sit kiepsautan sen taakse nostamisen jälkeen. Tai se kiepsahtaa..

Tuulia kirjoitti...

Ai kato, mie laitoin jo pitkän postin omaan blogiin näistä silmukoista. Mie nostan melkein samalla tavalla, mutta kiepsautan langan ensin ja nostan silmukan, ja vien langan vasemman puikon alle. Että vissiin se on siis nurin, vaikka mulla oli vähän vaikeuksia hahmottaa tuota ensin. :) Tattis kuvista :)

Sia kirjoitti...

Tuleepa kyllä tosi siisti reuna noihin fisuihin nurin nostamalla! Ja yhteen ommellut fisut näyttää tosi hyvälle! Tuota nurinnostamistahan kannattaa näköjään suosia muuallakin kuin palapeitoissa ;-)

Susanna kirjoitti...

Mä opin tuon nostamisjutun jotain ponchoa tehdessä, ja siitä lähtien olen tehnyt kaikki reunat noin. Paidatkin kasautuu paljon helpommin ja siistimmin, ja saumat ompelen aina oikeelta puolelta.

Fisut näyttää tosi hyvältä! Minäkin aloin niitä väkertämään :D

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...