tiistaina, joulukuuta 30, 2008

Gaala 2008

Kulunutta käsityövuotta on jotenkin hankala summata. Niin paljon on myrskynnyt ja tapahtunut, niin järjettömiä asioita, hilpeitä, haastavia ja uskomattomia, ettei osaa oikein järkeillä moisia.
Jos jotain summaisi, niin pipoja 18 tälle vuodelle. Taitaa kertoa siitä, että pipojen neulominen on rentouttavaa, pientä, nopeaa ja silti tarpeen vaatiessa aivojumppaa isojen töiden välissä.

Tuolla ne tekeleet on, kaikki.

Olen oppinut ihan älyttömän paljon uutta (mm. deadline-neulomisen ilman ahdistusta ja aikataulun postin kululle valtameren taakse). Etenkin tuolla suunnittelu-ohjeenkirjoittamis-puolella on suorastaan harpottu kehityskaarta ameebasta kohti homo sapiensia. Oon nähny mitä tapahtuu editointiprosessissa lehdissä ja mitä kaikkea julkaisuun liittyy. Olen päässyt kosketuksiin ihan oikeiden neulesuunnittelijoiden kanssa ja huomannu et ne on ihmisiä :)) ja varsin mukavia sellaisia.

Pahinta ja parhainta oli ehkä Sylvi. Parhainta siksi, että se oli aika tunneneule, ja sitten siitä tykättiin. Ja no, tänään Ravelryssa on aloitettuja Sylvejä 120. Joten ei voi kuin hyristä.

Mutta.. pahinta se oli siksi, että sen jälkeen oli aika iso lama kaikessa. Ja kesken oli juuri pari neuletta, jotka eivät yhä edelleenkään tunnu oikein miltään. Enkä osaa tai uskalla niitä edes ajatella.

Toisaalta helpottavaa se, että nyt jo tiedän miljoona tapaa miten tekisin eri tavalla jos aloittaisin Sylvin uudelleen :)) joten lama on jo ohi.

Parhautta vuodessa ovat myös olleet milloin pilvistä, milloin kellarista maanpinnalle palauttajat; läheiset ja ystävät (etenkin lankaa puhuvat). Omiin töihin sokeutuu. En todella pysty parin viikon väännön jälkeen sanomaan näyttääkö joku hyvälle vai ei. Pahinta on, kun junnaa yhdessä kohdassa, osaamatta päättää kääntäkö silmukan vasemmalle vai oikealle, ja loppujen lopuksi sillä ei ole mitään väliä. Yksityiskohtien hiominen saa joskus (aika useinkin) repimään hiuksia. Viimeisin kellarista kaivuu tuli toissapäivänä ja sai jatkamaan valitulla tavalla varsin tyytyväisellä mielellä.

Yksi outous vuodessa on myös se, että olen tullut kaapista, blogikaapista. :)) Tätä lukee nyt tutut ihmiset ja se tuntui aluksi ahdistavalle, ei sillä, ettäkö täällä olisi jotain sellaista, mitä musta ei muutenkin jo tietäis (paitsi ehkä korvavenytykset - vilkutus tätöselle), mutta jotenkin se on hassua. Yhä.

Shortly in english. This year has been such a storm in my craftwworld, I think. I have been like Alice in Wonderland. I have learnt a lot, specially designing knitwears, writing patterns and what happened for the designs before they are in magazines. Oh my. I have also learnt to knit with deadlines and not became even distressed about it.. well, maybe a little.

All my crafts during this year are in gallery.

One of the best and worst things has been Sylvi. It is very much feeling-design, I love it and feel like let a kid to the big world when Sylvi went to Twist. And knitters love it too (as you see in Rav pic). It was great. The worst thing was deep blue after that. I have no idea of the what to do and how that it could be something interesting like Sylvi. But now.. I have a few ideas.. and blue has gone a long time ago.

I have had a great pleasure to "meet" great designers in knitting world and happy to tell you that they are humorous, nice, helpfull and great to work with. So thanks fellows!

This has been weird year many ways as you see, and one of the weirdest things is that my whole family has found my blog. Yep, they haven't even known my blogging before GreenGable in Vogue
(Only my Man and Jr has known).

But now, traditional Gala of the Year 2008.
Be my quest.


Vuoden 2008 Gaala -kuvat perinteisesti, olkaatte hyvä.

Pidetyin (nuo napit saattaa löytyä yllättävästä paikasta tulevaisuudessa)
Most wearable (buttons might be seen somewhere else in the future)

tychussivu


R
umin
Ugliest

archshaped

Kovin monella tapaa..
Hardest, many ways..

Old door


Addiktoivin

The most addictive

trystero6

Työläin on muuten neulottu tuo paita noin sata kertaa...
Needed most work. Knitted about 100 times..

Vogue Knitting fall 08 hoodie

Innostavin suorastaan hilpeä projekti
The most inspiring, almost hilarious

Stubborn Maiden Mittens for Vogue

Rakkain ja tärkein jaetulla. Yleensäkin neuleen arvo on valtaisa jos se on pidetty ja pyydetty, toivottu ja tärkeälle ihmiselle silmukka kerrallaan kasattu.

The most important and beloved. I think the knitwears value is huge, if it is wanted, asked, hoped and knitted st by st with love.

habitat #2Valmet-socks

Tulevaa vuotta ajatellen käsityöalan toiveita olisi pari
aa) läppäri ei pamahda, se on syönyt sisälleen aika paljon tavaraa
bee) lukijat ja kommentoijat blogista eivät katoa, tärkeä moottori ja motivoija monessa suhteessa
cee) luova hulluus otetaan kiitollisena vastaan
dee) selkä kestää neulomisen
ee) löydän uutta enkä jumitu ja kangistu kaavoihin ja rajoihin

Ja viimeisimpänä eli äf) teen sitä mistä tykkään ja tykkään siitä mitä teen.
Ja et muutkin tykkää tehdä.

Ainiin.. Galleriasta puuttuu 5 neuletta (tai itsas 7 tai 9 riippuu miten lasketaan ja mitä lasketaan), jotka ovat valmistuneet tai valmistumassa tämän vuoden puolella.

Seuraava Vogue Knitting ilmestyy tammikuun aikana...

Next year, 2009 I have a few hope and wish
a) laptop will keep going on.. so much stuff inside
b) you my readers, will keep going on reading and speaking, you are big reason to write and show things.
c) crazy creativity will come, without critically
d) my back bears the knitting
e) I will find new things, new ways to do things and won't be limited by myself.

And at last f) I will do what I like and like what I do. And other knitters like to do too. Hopefully.

Oh, I remembered.. there is missing 5 things from the gallery (maybe 7 or 9 depends how it counts). Next Vogue knitting will be on stands in January..


Onnellista ja hyvää neulevuotta 2009!
Ja kiitos.

Happy knitting year 2009!
And thanks.

27 kommenttia:

Andra kirjoitti...

Oikein antoisaa ja mukavaa vuotta 2009!

Elli ja Aura kirjoitti...

Ei me täältä minnekään kadota :) Ja tähän mennessä kaikki suunnittelemat on olleet tosi ihania ja juuri niin erilaisia että minä otan ainakin avosylin vastaan lisää! Hyvää uutta vuotta sinullekin :)
Elli

Susi kirjoitti...

Kiitoksia viihtyisästä blogisyksystä 2008! (Eksyin itse neuleblogien maailmaan vasta tänä vuonna)Ja paljon uusia ideoita ja neulomisen intohimoa vuodelle 2009!

iso gnu kirjoitti...

Oikein hyvää neulevuotta 2009 ja kaikkea muutakin mukavaa tulevalle vuodelle!

Taina kirjoitti...

Blogiasi ja matkaasi "oikeaksi" neulesuunnittelijaksi on ollut ilo seurata! Keep on rocking!

villapeikko kirjoitti...

Sä oot niitä disainereita, joiden uusia malleja odottaa aina innolla. Tosin tota tahtia mä joudun kohta tilamaan ton Voguen...
Hyvä uutta vuotta! :)

Maiju kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta :)

Anneli kirjoitti...

Mahtavaa, inspiraatiollista ja kaunista uutta vuotta! Head uut aastat!

Jatta kirjoitti...

Keep going girl!

Anna kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta!

Sinun blogisi on ollut mulle tosi innoittava ja mielenkiintoinen. Useammat jutut saa mut ihastelemaan, wau, mä haluun kans kokeilla tuollaista.

Sylvi on puikoilla täälläkin, joten Raverly-countiin saat lisätä ainakin yhden. Chevalier-sukat valmistuivat toissapäivänä ja näillä näkymin menevät äidilleni synttärilahjaksi ja blogiini kunhan saan ne kuvattua. Vihervaaran tekeminen himoittaisi myös suuresti.

Lämpimät kiitokset inspiraatiosta siis, voit luottaa siihen että ainakin yksi tätä blogia ahkeraan lukee vaikka en aina kommentoikaan.

Tiina kirjoitti...

Onnellista, luovaa ja neulerikasta vuotta 2009!
Blogiasi on ollut mukava lukea. Yleensä jopa pelonsekaisella kunnioituksella "kuinka-se-taas-onkaan-tehnyt-jotain-upeaa-ja-vielä-saanut-vangittua-kameraankin"
Kommentoin ehkä juuri tästä syystä harvoin, mutta seuraan sitäkin tiiviimmin =)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta

-heidi

PS. ulkoinen kovalevy on hyvä ja helppo tapa varmistaa koneen syömät asiat

Anonyymi kirjoitti...

Sä olet niin mahtava! Olen lukenut blogiasi jo pitkään ja tuo vuoden galleria on kyllä upea ja inspiroiva - kiitokset siitä! Odotan innolla, mitä tuleva vuosi tuo tullessaan.

-Kiitollinen blogiton lukijasi

Sisko kirjoitti...

Hyvää Uutta Vuotta! : D

Sinikka kirjoitti...

Oikein idearikasta ja onnellista vuotta 2009!
Blogisi on aivan ihana samoin mallisi.Minua harmittaa kun en saannut vihervaaran oohjetta mistään.Sen olisi halunnut tehdä,mutta ei voi mitään,kun en tajunnut sitä silloin tulostaa ,kun se oli täällä blogissasa suomeksi.

JohannaL kirjoitti...

Ihania neuleita olet sunnnitellut. Sylvi kiehtoo ihan hirmuna, mutta en tiedä uskallanko aloittaa, jos en osaakaan ja langan valintakin mietityttää. Hyvää uutta vuotta!

Annina kirjoitti...

Mahtavia juttuja oot tehny, tuo Sylvi ja toinenkin huppari on tosi hienoja ja heti rupes sormet syyhyämään. Mutta ei taida kärsivällisyys riittää... jos ei sitten ikuisuusprojektiksi ;)

Tuttu tunne tuo "lama" mistä kirjoitit... Hienoa että oot saanu mallejasi "julkaistua"... oot mun idoli, tästä lähtien.

Hyvää ja rauhallista uutta vuotta.

Anonyymi kirjoitti...

hyvää uutta vuotta ja kiitos hienoista töistäsi ja siitä että jaat ne meidän kanssa :)
Minäkin intouduin opettelemaan neulomisen ja ihastuin palmikoihin, josta erityisesti kiitos sun Vihervaaran ja Sylvin, joiden ohjeet laatikossa odottaa että taidot vielä vähän karttuu.

Kate kirjoitti...

Kiitokset loistavista ohjeista, niitä on ollut ilo katsella ja tehdä. Hyvää vuotta 2009!

AnniKainen kirjoitti...

Sulla on ollut huikea vuosi, siis toivotaan lisää sellaisia :)

Dolores kirjoitti...

Hello,

I'm from California, and I read your blog almost every day. I love your creative spirit and the fresh, unusual ideas you have. You are a wonderful designer, and I look forward to viewing your new creations!!! All the best to you in 2009!!!

Hannah kirjoitti...

Loistavaa tulevaa Uutta Neulevuotta toivottaen!

Matleena kirjoitti...

Kiitos sinulle, Tikru, tästä vuodesta! Oikein ihanaa, idea- ja neulerikasta uutta vuotta! Anna palaa vaan!

makepeace75 kirjoitti...

Mukavaa ja lankaisaa uutta vuotta 2009! Toivottavasti se on neuleellisesti ainakin yhtä häikäisevä kuin tämä kulunut vuosi. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Itse en osaa kutoa ollenkaan joten en voi kun ihmetellä kun joku on noin taitava, mielettömän ihanat lapaset, ihanat villasukat ja se neule...kertakaikkiaan upea.

Käsityörikasta Vuotta 2009.

t:Sari

Satu H kirjoitti...

upea sun neulevuosi -08. lankaisaa alkanutta vuotta! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta! Eksyin joskus blogiisi ja nyt muistin sen taas ja en voi kun ihastella, miten paljon olet saanutkaan aikaiseksi!! Se ruskea palmikkoneule(huppari) on aivan ihana, samoin myös ne punaiset sukat on jotenkin niin suloiset, kuten myös ne paksut palmikkolapaset!! Onko ohjeitasi mahdollista saada suomeksi ja mistä? Vai onko ohjeet Vogue-lehdestä vai miten? Sori, oon vielä vähän pihalla kaikesta.. :) Oon aina tykänny hirveesti käsitöistä, mut vielä on viel paljon paljon opittavaa! Eri langoistakin oon aika pihalla.. Muutettiin just Kaliforniaan ja nyt oon yrittän jäljittää lankakauppoja täältä.. :) Tsemppiä sulle ja ihan älyttömän hienoa, että olet saanut omia tekeleitäsi lehteen!!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...