sunnuntaina, elokuuta 05, 2012

Syksyä varten - For the autumn

Syssy tulee ja lämpimät neuleet alkavat olla tarpeen. Ja The kirjahan on täynnä sopivia neuleita syksylle, talvelle ja no, joskus jopa kotimaisen kesän varalle.
Päätimme Suvin kanssa pistää e-kirjan mukavaan kimppa-aleen, ostamalla molemmat osat Hold Your Needle 1&2, saat ne yhteishintaan 19,90 € (normaalisti paaljon enemmän).
Huomaathan tyrkätä molemmat kirjat samaan koriin Ravelryssa ja maksaa vasta sitten, kassalla alennus tulee näkyviin.
Elo-Ale on nimensä mukaisesti voimassa elokuun ajan.

Syksyä varten uusi harrastus tuotti tulosta. Sain aikaiseksi ihan oikeaa, kaunista, pehmeää ja suht tasalaatuista lankaa. Nyt himottaa nuo aiemman postauksen villaletit entistä enemmän, mutta välillä on kiva neuloakin. Color Affection hyppäsi puikoilta ja samantien Stripe Studyn versio pääsi kehiin. Intona :).

Syksyä varten alkaa myös jännitys hiipiä vatsanpohjaan.Viikko vielä on lomaa jäljellä ja sitten eteen tulee monta Uutta juttua. Tosin taidan jo tulevalla viikolla vähän ottaa varaslähtöä, jotta saan tasoitella alkua ja osaan keskityttyä olennaiseen (lue uuteen luokkaan tulevia nelosia). Huomaan olevani Innoissani ja se tuntuu hyvälle se.

handspun2


It is Autumn soon and I love it. It's the time to get some new good woollen sweaters and hats, mittens, socks etc. So, We decided to put up Hold Your Needles 1 & 2 bundle promotion - 2 books for only 19, 90 € during August. 


Note! Be sure to click "add to cart"-button on both books to get the discount. The promotion ends on August  31, 23,59 EET. 


For the autumn.. I have spun new yarn. For the fingerless or something like that. I really did not want to learn how to spin (take too much time and all the other excuses, but.. love it). I want to spin more, happily I have woolen tops waiting.. until I drop needles out of my hands. Just got Color Affection ready (photos soon) and now I have Stripe Study on the needles. I feel the knitting mojo with spinning mojo also. Me like. 


For the autumn... I'm excited more and more. One week of the holiday left and then, many New things. Maybe I'll "jump the gun" and do some work things during next week so I can concentrate The main thing (read a class of 4th grades) when the school begins.  


IMG_42633

1 kommentti:

Knitting Needle Sizes kirjoitti...

Thanks so much for posting another good review. It's great to know that people still really appreciate the craft of knitting.
I'm with you on wishing the patterns.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...