maanantaina, maaliskuuta 13, 2006

Jätskisukat - Icecream socks

Tummaa suklaata, mokkaa, mansikkaa ja vaniljaa.
Tehty varpaista ylös Ullan hyvällä ohjeella ja onnistui hyvin. Kannan tein lisäämällä jälkeenpäin. En tiä mikä sen kantapään oikea nimi on.

Lankana: Sandnes Wilma (valkea) ja Asa Gjestals Maija (muut)
Puikot 3 mm
Silmukoita 50 ja varressa pohjetta kohti lisäyksiä.

Pohdintoja:

- Tähän sukkaan jälkeenpäin tehtävän kantapään valinta ei ollu ihan loistava päätös, nimittäin ei ollut hajuakaan, et kuin pitkä on pohja, ennen kuin jättää apulangan kantapäätä varten. Arvioin sitten vanhojen sukkien perusteella kohtaa ja se osu suht hyvin.

- Varpaista ylöspäin tehty sukka oli hauska uutuus, mutta ei vakuuttanut vielä ainakaan paremmuudestaan. Uusi taito hanskassa.

- siksak-raidat uutena asiana myöskin. Onnistu suht ok. Varteen levennysten tekeminen vaan oli saada sormet solmuun, mut ratkaisin asian sitten tekemällä pitsireikää.


- Kantapäästä johtuen harmittavin asia näissä sukissa on tiukka jalkapöytä. En tyhmänä tehnyt lisäyksiä kantapäätä kohti tullessa ja kiila, mikä tavallisessa kantapäässä tulee kavennuksia tehden, jäi nyt syntymäti. Neulepinta ei anna paljoa periksi ja siksipä tuossa nilkan taitteessa on jokseenkin napakka kohta. Ruma. Viisaampi ensi kerralla. Harmi etten lukenut Tuulian pohdintoja asiasta ajoissa.

- Uudet lankatuttavuudet on miellyttäviä, toivottavasti kestää käytössä.

Dark chocolate, mocca, strawberry and vanilla. My first toe up socks ever. Heel is also different kind that I usually make. It has made afterwards like mittens thumb (Afterthought Heel).

Yarn: Sandnes Wilma (white) and Asa Gjestals Maija (other colours)
Needles: 3 mm

Some thoughts:
- The heel is not the good choise for this toe up -testing. It was not easy to quess where to knit the helper yarn for the loops to pick up..

- The instep is also tight, becouse there is no decrease and loops inaf for the foot. I'm little stupid, I found it while knitting, but I didn't do anything. It looks ugly and I have to say that its sad for these socks that I haven't read Tuulia before knitting.

- Toe up -technic was interesting and the pattern from Ulla is very goog, but.. I still like the old school way. Good new technique for me to know.

- Zigzag is new technique for me also. I like it. Only problems came when I had to increase for the calf.. I solved the probs to YOs and "lace"
-New yarn for me too.. I like those very much. Hope the socks are good to use.

Heh.. Luin just Yarn Harlotin Stephanien yrityksestä neuloa suomeksi..

Heh.. I just read Stephanie's knitting problems - She is knitting finnish pattern *grin*

1 kommentti:

Soile kirjoitti...

Miten näistä tulikin mieleen teinivuodet kun mummu aina jouluisin lykkäsi mukaan siksakvartiasia sukkia. Hän ei kuulemma muulla tapaa osannut niitä neuloa. Kantapäät kyllä olivat sitä perinteistä vahvistettua neuletta. Silloin ne sukat jotenkin tympi (yllätys, yllätys) mutta kestäviä olivat sen ajan langat, yksi pari on vieläkin käytössä. Olen yrittänyt itse tehdä samanlaisia, mutta en oikein ole päässyt jyvälle silmukkämääristä ja millaisin välein tulee kavennukset ja lisäykset. Jos kehtaisin, pyytäisin mummulta (n. 80v) uudet...

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...