torstaina, kesäkuuta 07, 2007

Leikkikalujen koko...

Olen viettänyt aamupäivän traktorin peräkärryn lavalla. Tosin tällä kertaa asia ei liity pätkääkään maataloustöihin ja traktorikin oli muissa hommissa.
Jos jotain olen perinyt isältäni ("siron" ruumiinrakenteen lisäksi) niin pienten arkipäivän askareiden helpottamiseksi tehtävien "keksintöjen" kehittely lienee yksi niistä.

"Miten asian voisi ehkä tehdä helpommin ja teknisiä apuvälineitä käyttäen"

Kokeiluun, testaukseen ja muuhun säätämiseen voi mennä sen homman tekemiseen menevä aika moninkertaisti, mutta ah, kuinka palkitsevaa onkaan, jos idea toimii..Ja koska on kyse isästäni, ei ne tekniset apuvälineet ole pieniä, yleensä puhutaan mittasuhteiltaan siis traktoreista ja niihin liittyvistä värkeistä.

Ennen meilläkin pestiin mattoja rannassa laiturilla, uitettiin ja liotettiin ja laskettiin mäntysuopavedet suoraan järveen. Kun aikoinaan isä pääsi harjanvarteen, se varsi ensin piteni (ei tarvia kontata) sitten taloon ilmestyi painepesuri, jolla toki pestiin paljon muutakin, mutta myös mattoja. Ja kun tilanne muuttui niin, että laituripesut tulivat vesistölle vaaralliseksi, täytyi matonpesupaikkaa miettiä uudemman kerran. Ensin rakennettiin muutama puukehikko, jotka eivät pitemmän päälle tyydyttäneet (ei tilaa, hankalaa, mattoa ei saa tasaisesti jne...)

Otettiin järeämmät vehkeet ja kunnon tekniikka käyttöön; mikäs sen toimivampaa kuin ajaa traktorin peräkärry laitoineen kaikkineen loivaan alamäkeen (juu, ne vedet valuu pois) ja matot pohjalle tasoon pestäväks. Laitoja voi käyttää valuttamiseen tai vaikka nojailuun paremman puutteessa. Vielä kun tekniikan ihmeisä kehittelis miten noi matot saa lavalta kuivamaan ilman et itte kastuu, niin avot.
Matot on puhtaat.

Kyllä tekniikka on ihmeellistä!
:D

PS. Se kärry kannattaa pestä Kunnolla ennen mattoja (nimimerkillä ekan valkean maton uudelleen pessyt)

PS2. Ai miteniin muka pihaa tarvitsee haravoida lehdistä syksyllä, lehdet voi ajaa kasaan pöyhimellä..

9 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Ahh, sisäänrakennettu insinöörini nauttii näistä arjen puuhia helpottavista keksinnöistä ja niiden selostuksista. :) Nyt pitäis vaan hommata ensin a)traktori ja b) mattoja, että pääsis kokeilemaan loistavalta kuulostavaa tekniikkaa. :D

Tiina kirjoitti...

Wau! Meilläkin käytössä painepesuri ja levynä iso filmivanerinen pingispöydän levy. Ne vaan alamäkeen niin avot! Traktorin lava olis kyllä aika pro.. :)

Villasatu kirjoitti...

Mun vanhemmat on käyttäneet tuota samaa peräkärry/painepesuri-yhdistelmää, hauskaa miten samat ideat putkahtelevat esiin eripuolilla :-)

Anonyymi kirjoitti...

Meillä pesty muutamana kesänä matot auton peräkärryssä tähän tapaan http://www.elisanet.fi/puutteenpera/matonpesu.html
Päivi

Anonyymi kirjoitti...

Jos ne matot sais kastumatta narulle sillai, et parkkeerais kärryn tooosi lähelle sitä narua ;)

tikru kirjoitti...

:)
Ei onnistu, koska narut eli puut on terassin katossa (matot voi roikuskella kastumati sateellakin)
Odotan mielenkiinnolla syntyykö tähän tänä kesänä ratkaisua..

Pami kirjoitti...

Pihan voi haravoida myös näin:

http://pami66.blogspot.com/2007/04/katsokaa-ja-kadehtikaa.html

Joskus kannattaa ottaa mies mukaan noihin ns. raskaampiin töihin: kohta ilmaantuu jokin härveli auttamaan :-)
Ainakin meillä!

Matonpesu meillä on "ulkoistettu" lähimpään pesulaan, mutta joskus on joku matto jäänyt pesemättä ja painepesuri on siihen ihan hyvä juttu!

Suvi kirjoitti...

Hehe, kuulostipa tutulta. Isäni on myös tällainen keksijä. Nyt se on oppinut ostamaan kaupastakin yhtä ja toista, mutta kun olin pieni, hän teki melkein kaiken itse. Sen traktorinkin :D Kihartimista, sähkökyntteliköistä ja hamsterin häkistä puhumattakaan. Murtovarkailta menisi varmaan sormi suuhun, jos vanhempieni ovelle osuisivat. Isä on kehitellyt myös erinäisiä lukkosysteemejä.

särmä kirjoitti...

Kuulostaa ihan meijän iskältä. Toisinaan menee hermo sen keksintöjen kanssa tai lähinnä sen toimivaa keksintöä seuraavan itsekehun kanssa. Saunassamme on tällä hetkellä, kiitos viime joulun, mm. puinen hökötys, jonka avulla saa tungettua kaksi jätesäkillistä lahjapapereita yhteen maitopurkkiin. Kierrätys kunniaan!

Huomaan, että olen perinyt osan isäni kekseliäisyydestä. Valitettavasti olen kuitenkin perinyt myös äitini kehnon avaruudellisen hahmottamiskyvyn, joten teknisetrakenteet eivät ole mun juttu.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...