Törmäsin hankalaan aiheeseen..
Kirjoitan juttua suomalaisesta neulojasta ja neulomisesta täällä Pohjolan perukoilla. Haluaisin saada teiltä, arvoisat kanssapolkkaaja-neulojat kommentteja tähän.
Mitä erityispiirteitä on meissä suomalaisissa neulojissa? Onko niitä? Oon kovasti yrittäny pohtia, et mitä erikoista meissä on :) Mutta on hankala nähdä metsää puilta.
Entä mitä voisi kertoa neulomisesta Suomessa. Miksi? Miten? Millä? Mistä?
Entä sitten vähän aiheesta ohi, millaisia tuntemuksia neulomiseen liittyy? Miksi neulot?
EDIT: Kiitos kommenteista, lisäkysymys heräs..
Miten sosiaalinen on suomalainen neuloja verrattuna kansainväliseen neulojamaailmaan. Etenkin expatit, sekä ne joilla on kokemuksia molemmista neulojien sosiaalisista piireistä, kertokaa kokemuksia. Hankala kysymys itselle, sillä en ole sosiaalinen neuloja muualla kuin täällä.
Oon kovin kiitollinen jajatuksista, sillä oma pyörä lyö nyt vähän ylikierroksilla ja tyhjää. Samat jajatukset pyörii ees ja taas. Tarviaa tuulta purjeisiin.
Kerron myöhemmin mihin tää kaikki liittyy.
31 kommenttia:
No, se tulee ainakin heti mieleen, että Suomessa periaatteessa "kaikki" (naispuoliset) oppivat kutomisen perusteet, koulussa. Ei ollenkaan itsestäänselvyys läheskään kaikissa maissa, jos yleensä missään muualla.
Minusta tuntuu, että suomalaiset neulojat ovat melko vaatimattomia, ehkä suomalaiset ovat yleensäkin vaatimattomia joissain asioissa. Tuo vaatimattomuus ilmenee siten, että valmiista työstä voidaan sanoa, ettei se nyt sen kummempi ole, vaikka minusta ainakin neuleblogien perusteella suomalaiset neulojat ovat todella taitavia ja monipuolisia. Samaa on havaittavissa itsetehtyjen ohjeiden kanssa.
Oppi tulee kotoa. Miellä sukupolven yli ;)
Sinni ja sisu. Mulla ainakin. Ennen ei luovuteta kunnes on täydellistä.
Miulla tuli mieleen myös se erityispiirre, että meillä neulominen opetetaan koulussa. Joka saattaa tietysti joillakin (köh köh) tappaa käsityöinnostuksen vuosiksi...
Itselleni tuottaa iloa tehdä ja saada aikaan jotakin käsillä, oli kyseessä sitten neuleet tai puutyöt. Ja kai niitä enempi itselleen iloksi tekee vaikka antaisikin valmiin työn lahjaksi. Vaatimattomia me neulojat myös olemme ja siten emme myöskään osaa antaa todellista rahallista arvoa töillemme.
terkuin Maikki
Mulla tuli kanssa heti ekana mieleen sisu: mennään läpi harmaan kiven ennenkuin ollaan tyytyväisiä siihen neuleeseen! Koskien aina materiaalien hankinnasta suunnitteluun ja työn jälkeen - mutta ittepäistä porukkaa ollaan myös käytön suhteen: neuleita käytetään kyllä niin loppuun kuin vain on mahdollista! :D Ja ennen ainakin sukkiakin parsittiin muutaman kerran ennenkuin purettiiin se kärki... ja neulottiin uusi! En tiiä miten maailmalla mahtaa olla, mutta mulla on ainakin sellanen kuva suomalaisista neulojista että lankoja kierrätetään mahdollisesti moneenkin kertaan.
Uskoisin, että jokainen suomalaisneuloja on oppinut ainakin neulomisen alkeet (ainaoikean neulomisen) koulussa. Opena tietenkin tiedät kuinka tärkeää pienikin kosketus johonkin helpottaa asiaan tarttumista jatkossa.
Monella neulojalla neulojan malli tulee luullakseni kuitenkin kotoa: Äiti tai isoäiti neuloo.
Suomalaisneulojat ovat usein kielitaitoisia ja seuraavat englannin-, ranskan-, saksan, ruotsin- ja yms. kielisiä neuleohjeita.
En kyllä tiedä eroaako muista maista.
Suomessa monet nuoretkin harrastavat neulomista ja tässä muutama vuosi sitten oli paljon puhetta siitä, että poikien keskuudessa neulominen oli suosittua.
Neulominen on arvostettua, eikä vain sellaista mummotouhua.
Neulojia näkyy joka puolella (matkustaessa, luennoilla/kokouksissa...), eikä se ole enää sellaista, että vain illalla kotona piilossa neulotaan.
Täällä ei pärjää talvea ilman villavermeitä :)
Suomalaiset ovat kovin käytännönläheisiä. Neulotaan, koska tarvitaan niitä villasukkia, lapasia, pipoja. Ehkä siksi käsitöiden tekoa opetetaan jo koulussa. Vaatimattomuutta lienee se että hienompia töitä kuin villasukkia pidetään pröystäilynä. Ja siksi muiden tekemistä töistä ei olla valmiita maksamaan. Nämä eivät kyllä päde bloggaajien keskukudessa mutta yleissääntönä suomalaisesta neulojasta kyllä.
Sisukkuus, vaatimattomuus, käsityönarvostus yleisesti (mutta omaa työtä vähätellään), täällä tarvitaan neuleita, kun aina on kylmä. Siinäpä varmaan pääpointit. Myös se, että suomalaiset ei häpeä neuloa missä vaan, jotenkin ei niin välitetä mitä muut ajattelee. Moni on oppinut taidot koulussa ja malli tulee suvusta. Villasukkia saadaan mummoilta, ja kaikki osaavat neuloa viimeistään mummoina :)
Myös poikien virkkaus/neuleinnostus alkaa näkyä nuorisossa.
Memmun kommenttiin lisäys: myös miespuoliset oppivat neulomisen ja virkkaamisen alkeet koulussa. Moni poika osaa neuloa, vaikka ei julkisesti sitä ehkä mainostakaan ;-)
Suomessa on käyttöä lämpimille neuleille. Joku mummo voi tehtailla sata villasukkaparia vuodessa ja aina niille löytyy käyttäjä. Talvisodassa talkoilla neulotut sotilaiden pukineet nousivat arvoon arvaamattomaan (on tullut viime aikoina selailtua noita 1930- ja 1940-luvun lehtiä). Silloin presidentin rouva Kalliokin osallistui neuletalkoisiin.
Sitten täällä on kehitetty ihan oma lammasrotu, suomenlammas, jonka villasta on moneksi. Aikoina, jolloin elämä oli niukkaa, monella perheellä oli muutama lammas ja niiden villa käytettiin tarkasti hyväksi. Eikä siitä loppujen lopuksi kovin monta vuosikymmentä ole. Niiltä ajoilta on vielä olemassa nykyneulojien esikuvia, niitä ahkerasti kutovia mummoja. Suomenlampaan arvostus tosin välillä hävisi ulkomaan ihmeiden tungettua maahan, mutta lienee jälleen nousussa ekoaatteen myötä.
Omasta mielestäni suomalaiset perinteiset neuleet eivät ole kovin koristeellisia tai värikkäitä, kuten vaikkapa norjalaiset. Paitsi ruotsinkielisellä Pohjanmaalla, missä mallia on otettu enemmän lännestä. Osasyynä kai koulujen käsityönopettajat, joiden koulutuksessa on korostettu ns. hyvää makua ja käytännöllisyyttä. Tästä on kirjoittanut esimerkiksi Vuokko Isaksson kirjassaan Kehrää, kehrää tyttönen.
Mielityn kommentti nykyneulojan kielitaidosta pitää paikkansa, myös niin päin, että suomalaiset ovat valmiita levittämään tietotaitoaan muilla kielillä, etenkin englanniksi. Esimerkiksi Norjassa tuntuu olevan paljon vähemmän kaksikielisiä blogeja tai nettikauppoja.
Sitten vielä suomalaiset taitavat olla innokkaita keksijöitä saralla kuin saralla: neuleissakin kehitellään uusia menetelmiä ja materiaaleja tai uudistetaan rohkeasti vanhaa (esim. tupasvillan ja nokkosen käyttö tai erikoiset huopatyöt).
Neulomisella on mulle kyllä eri merkitys kuin äidilleni/mummolleni. Neulon saadakseni käsille jotain tekemistä, rentoutuakseni ja ihan vaan siksi, että se on kivaa. Vanhemmat ihmiset taas kokee neulomisen enemmän työnä ja moni sukulaistäti vierasti esimerkiksi sitä, että neuloin jouluaattona.
Vaikka nykyään ei ole pakko neuloa, jotta saisi jotain päällepantavaa, niin ei tulisi mieleenikään ostaa esimerkiksi villasukkia, kun osaan ne itsekkin tehdä.
Flowstahan tässä on kyse, katso linkki!
http://fi.wikipedia.org/wiki/Flow
Vähän samoja asioita tuli mieleen, kun on jo kommentoitu. Kaikki oppivat neulomaan viimeistään koulussa ainakin alkeet. Toisaalta neulomisen merkitys on muuttunut, kuten amelie totesi. Mummoni ei voisi kuvitella neulovansa sunnuntaina, käsityöt pannaan pois lauantai-iltana kuuden jälkeen. Neulominen on hänelle työtä, minulle vapaa-ajan harrastus.
Varmaan monet neulojat ovat saaneet kipinän jo kotiympyröistä, koulussakin taitaa kaikki ainakin kokeilla neulomista, sitä ei ole kaikissa maissa.
Ja miksikö neulon? Neulominen täydellinen vastapaino pääosin päätteellä tapahtuvalle aivan eri tavalla haastavalle työlle, neuleesta näkee konkreettisesti mitä saa aikaiseksi. Uusien taitojen oppiminenkin kohottaa itsetuntoa, neulominenhan on suorastaan mielenterveystyötä, ainakin itselläni.
Suomessa sukkamalli periytyy äidiltä tyttärelle. Tarkkailkaapas kärki- ja kiilakavennuksianne. Itse en kuvittelisikaan tekeväni nauhakavennusta, koska äiti on opettanut ainoan oikean sädekavennustekniikan.
Suomenlampaita muuten käytetään maailmalla risteytyksessä, koska niiden hedelmällisyyttä halutaan periyttää eteenpäin.
Tiiti
Sen lyhyen kokemuksen perusteella, mitä mulla on netin neulemaailmasta, sanosin että suomalaiset on erityisen vähän innostuneita mistään ihmeellisistä välkkyvistä pörrölangoista. Lukuunottamatta sitä verkkoponchobuumia, joka oli jossain vaiheessa, niitä tehtiin varmaan jokasesta langasta, jota tästä maasta saa :). Varsinki omissa ohjeissa on materiaalina tosi usein joku perusvillalanka - toisin kun monissa jenkkiohjeissa, joita netti on pullollaan, tyyliin "osta viis kerää tätä uutta ihmeellistä erikoislankaa ja neulo siitä putkilo/suorakaide". Muuta minen keksi :).
Suomalaiset uskaltavat poiketa massasta! Ja tämä on totta, vaikka moni perusvaatimattoman suomalaisuuskuvan omaava ei uskoisikaan. Sehän käsitöiden idea myös on, saada yksilöllisiä, persoonallisia vaatteita ja asusteita. Esimerkiksi Italiassa (muihin kansallisuuksiin en kyllä olekaan juuri tutustunut) on hirvittävän tärkeää pukeutua tietyn koodin mukaan ja samalla tavalla kuin muut, persoonallisuudelle ei juuri jätetä tilaa.
Vuodenaikojen vaihtelu on rikkaus Suomessa. Täällä osataan niin villasukkien kuin hellevaatteidenkin teko.
Huh, en jaksa lukea kaikkia kommentteja, joten saattaa tulla päällekkäistä. Ajattelen mielelläni, että visuaalisesti tuotteitamme yhdistää sama linja kuin muussakin pohjoisessa designissa; värit ovat usein melko luonnonläheisiä (tai synkkiä) ja mallit kohtuullisen yksinkertaisia. Se on se täkäläinen pukeutumistyyli.
Tekniikan puolesta täällä neulotaan varmaan eri tavalla kuin monessa muussa maassa. Ainakin yhdessä lukemassaani amerikkalaisartikkelissa pidettiin oikeana outona lintuna sellaista tapaa neuloa nurja silmukka, jossa lankaa pidellään työn takapuolella. Itse ainakin olen aina neulonut sen niin, ja olen siinä käsityksessä, että niin se myös koulussa opetetaan.
Suomenkieliset ohjeet on usein kirjoitettu paljon suurpiirteisemmin kuin ainakin amerikkalaiset. Olen itse ajatellut että se on aika kivakin niin, pääasia, että idea välittyy! Siten sitä oppii itsekin miettimään ja suunnittelemaan ihan omia malleja.
Vaikka koulussa opetetaankin neulomaan, niin ei kaikista tule neulojia. Kodin perinne vaikuttaa paljon. Itselläni ainakin oli aina lapsuudenkodissa lankoja ja neuleita. Koska äitini teki, niin me tyttäretkin halusimme tehdä. Myös isäni äiti oli taitava neuloja.
Muistelen, että lapsuudessani 70-luvulla sukat tehtiin usein harmaasta pässinpökkimästä villalangasta. Nykyisinhän sukkalankoja on jos jonkinlaisia.
Itse olen enemmänkin käytännöllinen kuin kekseliäs neuloja. Teen lähinnä itselleni käyttövaatteita. Lahjaksi olen tehnyt yleensä pipoja ja sukkia.
Perinteiset mallit ja materiaalit ovat arvossaan. Erikoisempia malleja ulkomaisista lehdistä seuraan, mutta toteutukseen päätyvät yleensä perinteisemmät mallit.
Nykyisin neulominen on neulojille pääosin harrastus. Takavuosina se oli usein myös ainoa tapa saada neulottuja vaatekappaleita. Tai saada niitä edullisesti. Nykyisin kukaan tuskin neuloo päästäkseen halvemmalla. Niin paljon edullisemmin valmiita neuleita saa esim. H&M:lta.
Kiitos, ootte ihania... Tulin työpäivän jälkeen pikana vilkaisemaan kommentteja ja heti alkoi poikia..
Sain ison kasan syttyjä ajatuksistanne ja mielipiteistä sekä kokemuksista. Lisää saa jättää, vielä pari päivää on armonaikaa :)
Tapa miten neulotaan ( valta osa ei heitä sitä lankaa, eli onko tämä continental vai mikä tyyli)
Neulominen vielä lasketaan perustaitoihin.( lukeminen,laskeminen..solmiaminen)
Martat, ompeluseurat.. 70-90 luvuilla tainnu olla hiljaisempaa ja nyt netin myötä muodostunut uudestaan yhteisöksi.
Neulominen on niin itsestään selvää että esim. kansalaisopistossa ei ole kursseja neulomisesta.. kutomisesta kyllä on ja ompelusta.
Hmm. Hyvä pohdinnan aihe.
Ekana mieleen tulee neulomisen muutos: siinä missä omille isovanhemmille se oli pitkälti pakkopullaa ja tarpeeseen tehtiin, nykyisin se on harrastus, johon ollaan valmiita uhraamaan paljonkin rahaa ja aikaa. Neulominen on jollain tavalla luksusta. Näen sen jotenkin kolikkona, jossa toisella puolella on ne rumat ja kutittavat villasukat, joita varmaan on jokaisella suomen kansalaisella, kääntöpuolella taas ihanat mohair yms. langat, joista voi tehdä jotain täydellisen ihanaa ja hyödytöntä.
Mitä neulominen sitten minulle merkitsee? Ensinnäkin se on tapa rentoutua. Olen materialisti, joten rakastan kaikkia ihania lankoja ja puikkoja ja kimaltavia silmukkamerkkeja yms. Toisaalta se on myös silta sukupolvien yli. Helppo aihe puhua esim. mummon kanssa.
Jollain tavalla neulominen on myös osa omaa identiteettiä, sitoo sukuun ja perinteisiin.
Toivottavasti tuossa on edes jotain järkeä :S
Tuohon "neulominen tulee kodin perintönä..." sellainen kommentti, et ei aina. Suomalaisella neulojalla voi olla myös synnynnäinen polte villan tuntuun ja käsillä tekemiseen vaikkei olisi koskaan nähnyt neulottavan.
Suomalaiset ovat minusta (kuten kaikessa muussakin) hieman vaatimattomia omien taitojensa suhteen, jopa siinä määrin, että Suomessa pidetään ihan normalina ihmistä, joka osaa kutoa villasukat, tumput, pipot, neuleliinat (pöytäliinat siis), "kun mummokin noita tekee". Ihmistä, joka sanoo, ettei osaa kutoa, pidetään omituisena - ehkä jopa hieman yksinkertaisena. Kyllähän nyt KAIKKI osaavat kutoa... Ja toisaalta pidetään omituisena, jos ei kudo yhtään näitä normaaleja sukkia, tumppuja, villatakkeja, vaan nyhertää "taidetta".
No, kärjistäen, olisi helmpompi kasvotusten selittää ja selvittää...
Eli suomalainen tasapäisyys tavallaan jyrää tässäkin (kädentaidoissa), keskimäärin "kaikki" osaavat neuloa ja se on hyvä, jos on liian hyvä tai huono, niin se on hieman... no, pröystäilyä tai noloa, mitä ne muutkin meistä ajattelee?
Huomaan itte täällä maailmalla tekeväni koko ajan vertailua paikallisten neuletuttujen neulontatyylien ja omien tapojeni kanssa. Huomaan kyllä, että hekin tekevät samoin.
Suomenkielisten blogien seuraaminen on paljon myös oman kielen ylläpitoa. Oma suomenkielen taito varmaan surkastuisi aika nopeasti (kun nytkin osa kielestä on jo unohduksissa), jollei kirjoittaisi suomeksi ja lukisi suomenkielisiä materiaaleja.
Toisaalta englanninkielisiä blogeja tulee seurattua vähän väkisinkin. Ja sosiaalisena sieluna tulee ängettyä mukaan neuletapaamisiin, ja sosiaalisuutta tulee jo siitäkin, että käy lankakaupassa. Ne kaupat, joissa olen käynyt, ovat olleet tosi kivoja, ja niissä viihtyy aina pitkään. Paikallisissa kaupoissa ovat kovin kiinnostuneita myös meidän outolintujen neulontatavoista ja makumieltymyksistä.
Suomalainen neuloja minusta eroaa ainakin amerikkalaisista parissa kohtaa. Ensinnäkin, koulussa opitaan neulomaan, ja usein se eka neule on tumppu tai sukka. Sukkia ja muita asusteita myös käytetään paljon, ja niiden neulominen on vähän itsestäänselvyys. Täällä, koulussa ei opita neulomaan. Tosi moni oppii joko vanhemmalta sukulaiselta, taikka kurssin käymällä. Ensimmäinen neule ei useinkaan ole hankalaksi mielletty sukka taikka lapanen, vaan esimerkiksi dishcloth (tiskirätti, jolla pestään myös astioita). Jostain syystä en ole törmännyt kovin moneen, jotka suunnittelisivat neuleensa itse, vaan lankakauppaan marssitaan ohjeen kanssa ostamaan ohjeen mukaista lankaa. Lankakauppiaat myös ohjeistavat langanostajaa todella kädestäpitäen, ihan yksinkertaisissakin asioissa (kuten että ei-superwash-lanka huopuu konepesussa).
Toinen asia, jossa huomaan eroavani paikallisista, on mieltymys luonnonkuituihin. Huomaan paikallisten valitsevan lankansa sen mukaan, miltä se tuntuu, eikä sen mukaan, mitä se on syonyt. Todella moni arastelee huopuvia lankoja taikka "herkempiä" kuituja sen takia, ettei niitä voi pestä kairakarusellissa. Käsinpesu tuntuu olevan monelle myrkkyä.
Kolmas silmiinpistävä asia on hyväntekeväisyyteen neulominen. Täällä siihen törmää jatkuvasti, kun minusta se ei ollut niin näkyvää Suomessa. Toki on hienoa, että Suomessakin on kaikenlaisia keräyksiä, mutta minusta Suomesta puuttuu sellainen hyväntekeväisyyteen neulomisen kulttuuri kuin täällä on. Esimerkiksi askartelukaupan nurkassa on jatkuvasti laari, johon kerätään vastaavia kuin vaakatilkut, ja se on jatkuvasti täynnä.
Ehkä kärjistäen voisi sanoa että suomalainen neuloja maailmalla on kahden kulttuurin välissä, samalla lailla kuin muutenkin. Oman maan juttuja seuraa, ja niissä on kiinni, mutta kuitenkin on hajulla myös paikallisista tavoista. Joitain asioita tekee niinkuin on aina tehty, mutta mukaan tarttuu myös paikallisia tapoja ja mieltymyksiä. Ja koska suomenkieli ei ole mikään valtakieli, suomalaisten on vähän pakkokin olla kansainvälisempiä neulojia kuin ehkä muunmaalaiset neulojat. Toisekseen minusta suomalainen neuleohjeiden maailma on vieläkin verraten kapea, vaikka parannusta on kovaa kyytiä tulossa, joten suomalaiset ehkä etsivät materiaalia hanakammin muualta.
70-luvulla pikkulikkana olin viikonloppukylässä tulevan isäpuoleni kotitalossa ja minä kulutin aikaa neulomalla. Talon vanha emäntä pamautti päin naamaa, että voisi tuo likka töitäkin tehdä eikä vain lorvia. Inhosin sitä naista sen jälkeen. Luulin olevan hienoa, että niin nuorena jo neuloin paljon ja sain jotakin aikaan. Että se siitä työstä ja harrastuksesta.
Äitini ei paljon neulonut, mutta minulla on ollut pienestä pitäen tarve tehdä jotakin käsilläni. Mummojenkaan en muista tehneen mitään sukkia isompaa. Sukanmallit olen opetellut lehdistä eikä perintönä ole tullut muutakaan "näin kuuluu neuloa" -asioita. En edes muista, miten opin neulomaan, koulussa tietystikin, mutta se ei ole ollut mitenkään iso juttu minulle.
Minä en ihan hirveästi näe eroja suomalaisen ja muunmaalaisen neulomisessa. Yksi asia, mikä kuitenkin tulee mieleen on se, että esim. amerikkalaiset ovat kovasti ohjeiden perään. Niitä myös noudatetaan pikkutarkasti ja pikkutarkasti ne on kirjoitettukin. Suomalaiselle on luonnollisempaa ottaa lankaa ja puikot ja alkaa neulomaan siitä vaan, mittaillen ja suunnitellen matkan varrella.
Tekniikasta sen verran, että minä näin vasta aikuisena, että nurjan silmukan voi tehdä niinkin, että lanka ei ole edessä. :) Internetin myötä tietysti monta muuta uutta asiaa on tullut eteen ja niitä on rohkeasti kokeiltu ja alettu murtaa perinteisiä tapoja.
suomalaisten on pakko neuloa jo ilmaston takia, aina ollut ;) ja meillä siihen opitaan pienenä ja pojatkin alekeita koluaa koulussa läpi
Lähetä kommentti