tiistaina, elokuuta 05, 2008

Junailua - In trains

Ei muuta kuin, että tänään heräsin 5.00. Hyppäsin ekaan junaan 6.00, vaihdoin apaut tuntia myöhemmin junaan numero kaksi, puolisen tuntia ja juna numero kolme, kolmosessa viihdyin kantalapun neulomisen ja purkamisen verran, nelosessa kantalapun puolikkaan verran. 9.09 löysin itseni Hämeenlinnan rautatieasemalta.

Ai miksi?
No Lankaa on kiva puhua ja etsiä enemmänkin.
Villamokka ja Wetterhof.
Suunta kohti Hesaa, tosin autossa tällä kertaa ja kanta jo kääntyi.
Sittemmin sukka hylättiin laukkuun ja tutkaileva kaksikko vahvistettuna satunnaisesti 1-3 jopa 4 lapsella, oli vauhdissa.
Lankaa... ja no, vähän muutakin mm. fleksi vasikankokoiselle.
19.12 lähti juna kohti pohjoista ja sukan kantakiila sai kyytiä, kunnes tajuttomuuskohtaus oli lähellä.
Nyt se taitaa iskeä.. se tajuttomuus, sukka lienee tuolla jossain.

Kiitos jälleen kerran. Ja pirhana, en päässy kurkkaa Vogueta akateemisen lehtihyllyssä :)
Mut viis junaa, Hämeenlinna, Lahti, Riihimäki, Kouvola ja Helsinki, osa tosin asemalta katsottuna ja Viiiiisi lankakerää. Melkein säälittävää, mutta kun muistaa edellisen kierroksen, niin ehkä Ihan Hyvä.

Lomaperhana alkaa vedellä viimeisiään. Voisin jatkaa vielä muutaman hassun kuukauden.

I have traveled and bought yarn. Too tired to translate, but this was fun day whit great friend.

2 kommenttia:

Makepeace75 kirjoitti...

Ei oo VK vielä Akateemisen hyllyssä; ei oo tullu ilmoitusta. Toivottavasti huomenna. :o)

Anonyymi kirjoitti...

Ihan samaa tulin minä ihmettelemään, että ei oo kai vielä. Toivottavasti tulee huomiseen mennessä, jotta esikkoni ehtii sen hakea ennen tänne tuloa. :o

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...