keskiviikkona, elokuuta 20, 2008

Synttäribileet - Birthdayparty!

Jihaa, kolme vuotta, jos osaan laskea oikein, on blogin ekasta postauksesta.
Paaaaljon
- on tapahtunut blogin takia tai ansioista
- olen matkalla oppinut ja kehittynyt
- olen kokenut blogin kautta
- olen tavannut uusia ihania ihmisiä
- olen saanut tätä kautta ja toivottavasti myös antanut takaisinkin jotain

Ja siksipä, EI-KOSKAAN voidaan kaataa ja järjestän tämän blogin ensimmäiset pienoiset blogiarpajaiset. Palkintojen määrä on yksi-monta ja laatu villisti veikaten villaista ja jotain muuta. Osallistua voi heittämällä kommenttia tämän postauksen alle ja aikaa on kunnes toisin ilmoitetaan.

Kerro samalla millainen on unelmaneulevaatteesi; Mitä materiaalia? Mikä vaatekappale? Millaista pintaa, väriä, kokoa, toimivuutta? Mitä tahansa mitä tulee mieleen... luovuus ja mielikuvitus ovat sallittuja, hulluttelua poissulkematta.

Ja kakkua... ööö.. te ette ehkä haluaisi syödä mun tekemää kakkua, joten tähän tulee kivikuva, kunhan sen saan otettua.
EDIT: no nyt se kivi on kuvattu. Addiktoivaa. Kiitos Taiteilijalle loistavasta opastuksesta.

dreamstone

My blog is 3 yrs old today. I wrote the first time here 20th Augutst 2005. If I remember right :) You could only imagine how much has happened if you read my first text.
I have
- learnt so many new things
- met so many new wonderfull people
- jumped in to the very different, fiberful world
- experienced things that I have never imagine...

So, never before, my first blog-lottery!
There might be wool-included prize or two or maybe more and time to take part is until I say Stop.

You could take part leaving the comment under this text and
answer to the guestion:
" What is your favourite-dream-knitwear, what you would like to make?" Fiber? Color? Pattern? Cables? etc. And let your imagination and mind to fly :)

I could serve you some cake, but it might not be safe thing to eat, so I'll show you stone. I paint a stone today and want to share it with you, but I have no photo yet, so it will be here asap.
dreamstone2
EDIT: Photos added, thanks for the Artist of the great guidance.

174 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ehinksmä ensin?

ONNEA SIKANA,

ja mun neulevaatteeni olis yksinkertainen, oikeeta tai aina oikeeta neulosta, tyylikkään mallinen ja musta, ikuisesti istuva, koneessa pestävä, pitkä villatakki. Sellainen wash and go.

ilu

Anonyymi kirjoitti...

ai joo. lisään taas: luonnonmateriaalia. villaa tai hamppua tai jotain.

Anonyymi kirjoitti...

toi olin mä.

(huomatkaa, kolme viestä MULTA)

tikru kirjoitti...

:DDD

heidi kirjoitti...

Onnea! Tahtoisin mieluiten MONTA neuletta, jotka olisivat väritykseltään mukavasti yhteensopivia, jotta näyttäisivät kauniilta kaapissa.

Ne olisivat ihan sikaohuita, koska sellaisia on kivointa käyttää ja ne vievät vähiten tilaa.

Yksi olisi alpakkaa, toinen puuvillaa, kolmas bambua, neljäs jotain suloisen pehmeätä villaa, ehkäpä baby-merinoa.

Kolme olisi neuletakkeja, neljäs pusero. Yksi kirjoneule, kaksi sileätä pintaa ja yksi komeilla palmikoilla.

Anonyymi kirjoitti...

Paaaljon onnea myös täältä. Mä vöhön peesaan ja lähden kanssa mustalla neuletakilla liikkeelle. Se sais olla tosiaan pestävä&kestävä mutta jostain jumalaisen ihanasta, pehmeästä ja laskeutuvasta langasta. Lisäks siin ehdottomasti pitäis olla jotain pitsiä, sellast ajatonta ja kaunista esim hihoissa taikka jossain... ei kai muuta ku suunnittelemaan ja puikot suihkimaan =)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea lempiblogilleni!
Lempparineule on tietysti alpakkaa pitsineuleena, lapasissa paksut villapalmikot rulettaa...
t:santsi

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Mun unelmaneule on luonnonmateriaalia, mieluusti villaa. Pysyy pesusta pesuun samanlaisena, ei veny, vanu tai nyppyynny. Polvipituinen neuletakki, jossa on uniikkinapit. Mieluusti palmikkoa tai muuta ihanaa katseenvangitsijaa.

TeSa kirjoitti...

Onnea sinun blogillesi. Sinun tekstiäsi on mukava lukea ja ihailla neuletöitäsi.
Oma lempivaatteeeni on monikäyttöinen, ehkäpä takki. Sitä voi käyttää ympäri vuoden. Pintakuviota pitsineulosta ja lanka pv.

san kirjoitti...

Ilu koettaa dominoida arvontaa! Epistä!

Mun lempivaate on jotenkin jujullinen tai jekullinen. Esim. mun ihana pinwheelini, joka on rento ja ihana ja siinä on kivi nappina. Iih! Sitä mä kaipaan vaatteelta, jotain outoutta. Materiaali mielellään luonnollista, ja mitä härömpää sen parempaa. Maitoa ja hamppua ja merilevää, jos mahdollista.

Sit se vaate ei saa lörpähtää vaan sen pitää pysyä muodossaan niin päällä kuin pesussakin. Ja sit se piilottaa mahan kans :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnee vallan mahottoman paljon! Unelma neuleeni voisi olla ohut tai paksu, mutta reilu (ei liian iso kuitenkaan), erilaisilla palmikoilla ym koristellen. Materiaalia alpakkaa tai merinovillaa-lämmintä ja pehmeää

Laura L kirjoitti...

Onnea onnea!

Mun neule olis ihan ensiks jotain mikä ei kutita, mutta olis niinkun villan tuntunen. Ja ajattoman värinen, joko harmaa tai musta. Mieluiten neuletakki napeilla. Ja sitten vielä palmikoita, yksinkertaisia muttei mitään ihan perustavallisia. Sellanen. =)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille! Olen vasta kuukauden päivät täällä väijynyt, mutta ihanissa jutuissasi riittääkin tutkailua.

Minun neulevaatteeni olisi herkullisen värinen ja siinä olisi jokin juttu tai juju, esim. epäsymmetrinen pääntie, pitsineulekaitale keskellä tms. Lankana olisi alpakka tai jokin pellavasekoite. Kankaissa retrokuosit on ihanimpia!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Mun neulevaatteeni olisi muhkea, värikäs kirjoneule tai ehkä sittenkin räväkän värinen pitsihuivi... No luonnonmateriaalia joka tapauksessa!

Harmittaa muuten aika paljon, kun jäi se VK saamatta. Mistään ei löydy..

iso gnu kirjoitti...

Onnea, onnea vaan!

Lempparineule -aika neutraali ja helposti yhdistettävä. Musta, tummahko harmaa neuletakki (ihoa hyväilevästä, pehmeästävillasta) ja ohuena. On monikäyttöinen, helppo yhdistettävä aj aian tarpeen. nyt viime kevään Noro-jakku on ollut aivn ihana. Ehkä välillä liian paksu ja talevlla liian lyhyet hihat...

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!

Vai lempparineule.. No se ois semmonen kutittamaton, ei liian ohut eikä liian paksukaan, jotain jujua pitäis olla, eli palmikkoa tai pitsiä jne. Ei räikeitä värejä, joku ruskea tai vihreä ois jees.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!:)

Mun lempineule olisi syksynruskea villatakki. Se olisi täydellisesti istuva, eläväpintainen, pehmeä mutta ilmava ja siinä olisi kivoja yksityiskohtia (palmikoita tai muuta). Materiaali villa-painotteinen. Seassa voisi olla silkkiä tai bambua tai jotain pehmoista:)

Tikrunmami kirjoitti...

Synttärionnittelut upealle blogille!

Unelmaneule... hmmm.. mikä niistä monista? Ensimmäisenä nousee mieleen lyhyt, kyynärpäähän ulottuva pontso, mieluiten ohuenpuoleinen, pitsineuletta, mutta ei liian hörhelöä, materiaalina atoopikolle jotain unelmanpehmeää, silkin ja merinovillan sekoitusta tai kasmiria tai bambua jne... Tuollainen lämmittäisi mukavasti viilentyneinä syysaamuina ohuen takin alla, päivän lämmetessä neuleen voisi nakata takin alta laukun sisältöä lämmittämään.

Andra kirjoitti...

Paljon onnea! :)
Mä haluaisin mustan, suhteellisen ohuen neuletakin, mieluiten sileää pintaa ja vetoketjulla. Materiaalina konepestävää villaa tai puuvillakin käy. Ei mitään ihmekikkailua, peruskamaa. Kuka mulle sellasen tekisi? =)

Heidi kirjoitti...

Onnea!

Unelmaneulevaate on lämmin villapaita, materiaalina joko suomenlampaanvilla tai tweed. Saa tuntua vähän karkealta, aidolta.

neja kirjoitti...

Onnea, onnea:D

Unelmaneule ois ehdottomasti neuletakki! Jotain kivaa palmikkopintaa, unelmapehmeä alpakkabambu-lanka (onko sellasta ees olemassa:|?), ei koskaan liian kuuma eikä kylmä, vaan aina sopiva. Ei kutiais tai nyppyyntys koskaan ja ois sellainen kameleonttineule, joka vaihtaa väriä aina muun vaatetuksen ja oman mielialan mukaan;D Joo sellasen haluaisin!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!
Neuletakki.Ei kutittava,hyvin istuva,sopivan pitkä,kivan värinen.(ruskea tai tummanharmaa)

Elli ja Aura kirjoitti...

Hienoa että olet pysynyt vauhdissa jo noin kauan :) Itse ollaan ihan lapsenkengissä vielä...

Unelmaneuleeni olisi jotain ohutta, ihanan sammaleenvihreätä. Neuletakki ehdottomasti ja materiaalina jotain ihanaa, ei liian kuuma ja pintaan jotain pientä palmikkoa tms. Ajatusta pitäisi ehkä vähän jatkaa, koska eihän kukaan saa tästä mitään selvää...
Elli

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Mun lemppari neule on väljä.pitkä,monikäyttöinen,palmikoita. Konepestävä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea uhmaikäiselle!

Mun unelmaneulevaate olis jostain ylellisen pehmeästä ja suht ohukaisesta tweedlangasta tehty slipari.

Stricker kirjoitti...

Oikein paljon onnea!
Mun unelmaneule olis myös musta neuletakki jollain jujulla. Aivan ehdottomasti ohutta lankaa, ehkä palmikoita ja kestävä ja pestävä.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea! Olet tosiaan saanut aikaiseksi vaikka ja mitä =)

Minun unelmaneuleeni olisi (siis en omista vielä sellaista) puolireiteen ulottuva neuletakki, melko yksinkertainen neulepinnaltaan, alaspäin hiukan levenevä, istuva, muttei liian tyköistuva. Väri olisi tummanruskea tai tummanharmaa. Ja paikkataskut pitäisi olla. Materiaali olisi tietenkin villaa, mutta ei huopuvaa, lanka saisi olla paksuhkoa.

Anonyymi kirjoitti...

Kolme vuotta ihanaa luettavaa! Onnea valtavasti! Lempineuleeni on alpakanpehmoinen palmikkoneule, vielä kun sen saisi neuletakkiversiona jota voisi käyttää vuoden ympäri... :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea rutosti ja pitkää blogi ikää!

Unelmaneule ois ehdottomasti kashmir villapusero, of course Ilun värjäämä, eloisa väri...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea

Unelma vaare olisi pehmeä piiiitkä villatakki joka lämmittäisi pakkasella..

Suvi kirjoitti...

Ensiksi onnea hurjasti! Ja kiitos kun pidät tätä blogia!

Mäkin haaveilen pitkästä villatakista, väri sais olla harmaa tai vihreä jos ollaan järkeviä tai hunajankeltainen jos päättäisin tunteella (mulla on keltaisen kaipuu kun tunnen pimeän vuodenajan lähestyvän, mörköä karkuun hehe), siinä sais olla palmikoita aikas kauheasti, muttei sillai järkeviä ja suoria, vaan ne sais mennä ihan villisti miten tykkäävät. Ei vyötä, muuten tulee kylpytakkiolo :) Villaa tietysti.

Pilvi kirjoitti...

Synttärionnea ja pitkää ikää!

Mun unelmaneule olisi sellainen luonnonvalkoinen, villainen, muhkea, mutta kuitenkin tyköistuva palmikkoneuletakki...ehkä siitä syystä, että mulle palmikoiden tekeminen on aina yhtä hermojarepivä suoritus. Yleensä aina haluaa sitä, mitä ei osaa tehdä...vielä.

Anni kirjoitti...

Mun olisi sellainen vyötäröltä istuva, muuten liehuvainen neulemekko. Jotain ohuenohutta silkkivillasekoitetta, mahdollisesti musta tai tummanvihreä.
Sellainen RumaTyhmäLäski-päivän pelastusvaate, ettei tarvitse miettiä: sukkahousut ja mekko ja kengät ja menoksi.

Monaliz kirjoitti...

Onneaonneaonnea!

Unelmaneulevaatteeni löytyy jo suunnitelmana pääkopastani; valkoinen "hupparimekko", pari palmikkoa, hieman huovutettu, että tarkenis kevätkeleillä pelkästään sillä ulkona. Ja villasta tietty, muttei sais siltikään kutittaa :P

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Lempineuleeni voisi olla melkein minkälainen vain kunhan se istuu hyvin, sopii mun kropalle malliltaan ja naamaan väriltään. Materiaali mielellään luonnonkuitua, eikä se saa nyppyyntyä, vanuttua eikä etenkään kutittaa.

Mä lähden aina uuden neuleen tekoon innoissani ja sillä mielellä että tää on just nyt kaikkein paras juttu, eli tekeillä olevat neuleet ovat aina sen hetkisiä lempineuleita.

Taina kirjoitti...

Onnea!

Unelmaneuleesta tuli ihan ekana mieleen simppeli reilu villapaita, jota käytetään kotona, kaupassa, mökillä, sisällä, ulkona, ... luonnoväristä villaa (harmaa/ ruskea). (Pitäisköhän pistää se luotolainen puikoille?)

Toinen - ei niin konkreettinen, mutta todellinen UNELMA - olis neulottu iltapuku. Silkki(villaa) tai jotain muuta yleellistä materiaalia, värimaailmasta violetti, tummanpunainen, hopea, musta. Ohuen ohuesta langasta hyvin laskeutuva, ylhäältä aika pelkistetty, helmaa sen verran, että heilahtaa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea yhdelle lempi blogeistani!
Mun lempi neulevaateeni olisi paksu palmikkotakki tai jokin ohut paita esim.banbusta

Markka kirjoitti...

Onnea!
Tahtoisin pitkän neuletakin. Polvien alle ulottuvan...aina oikea on mun suosikkineulos kyllä, mutta joku muukin menis. Iiiiso huppu on aina hyvä. Ja vähän liian pitkät hihat, niissä hihoissa vois olla vaikka peukkureiät!

Tummanharmaa ois näin syksyksi kova juttu, jellonan väriset huivit sopisi sen kanssa hyvin.

Unelmaneule jääkin varmaan unelmaksii vain, ei musta ehkä noin isoon urakkaan ole!

Takin kaveriksi miljoona paria sukkia ja lapasia ja isoja myssyjä.

(Kiitos kivasta blogista muutes.)

Satu U kirjoitti...

Onnea onnea!
No sellainen unelmanpehmeä, ihanan värinen, venymätön ja vanumaton villatakki.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea!
Unelmaneule näin syksyä ja talvea ajatellen olisi paksu aran-villapaita, johon voisi uppoutua (se siis olisi myös vähön yli-iso). Kevättä ja kesää ajatellen taas ohuesta silkkivillasta neulottu vartalonmukainen toppi tai t-paita, jossa olisi joitain palmikoita tai pitsineuletta.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!

Useita pitäisi mullakin olla. Ohuita paitoja tai takkeja, väreinä turkoosia, ruskeaa, lilaa, sinistä, mutta siis yksivärisiä. Materiaaleina puuvillaa, alpakkaa, villaa, bambua... Sellaisia, jotka menee erilaisissa tilanteissa, niin farkkujen kuin hameenkin kanssa.

Lotta kirjoitti...

No vastataan nyt ihan miettimisen ilosta, vaikka mun arpaonni onki surkee :)

Unelmien neulevaate ois punanen, pehmee ja A-linjanen. Siinä ois raglan-hihat ja jotain pitsi- tai palmikkoneuletta vähän mutta harkitusti. Siinä ois just sopivat napit tarpeeks tiheessä, ei mitään Novita-mallia. Siinäpä oikeestaan se.

Jules kirjoitti...

onnea! Huikeaa!
unelma neuleeni olisi varmaan villatakki. Istuva, kestävä ja ikuinen. Hyvän mallinen, ajaton, jollain hauskalla tavalla myös erikoinen. Musta tai vihreä. villaa tai alpakkaa. hienot napit.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea vaan, paljon onnea vaan, paljon onneeeeeaaaaa vaaaaan Tikru!!

Son hyvä näin laulaa ko et kuule =)

Hmmmm... unelma piiitkä neuletakki, ehkä hupulla (tai sit ilman) sellanen selkee yksinkertanen jossa ohkasta palmikkoa ja vähän. Värille ihan sama kunhan se olis musta. Unelmalanka tälle olis hamppu.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea! Mun unelma olis ihana pitsinen, naisellinen kaunis luonnonmatskua (villaa/alpakkaa/jotain ihanaa...) oleva neulemekko! Ehkä jotain kauniita palmikoita.. Nätit pienet hihat.. Värinä vois olla joku punanen, tai metsänvihreä? En oo sellasta saanu vielä aikaseks, ehkä sitten joskus! :)

berlinBat kirjoitti...

Onnea blogille! Mun lemppari olis ohut, istuva villa-puuvilla sekoitteinen (tai lankana joku muu ei hirveän kuuma eikä varsinkaan kutittava luonnomateriaali) takki tai huppari jossa olis riittävästi muttei liikaa palmikkoa. Ehkä Wisteria takkiversiona? Se ei myöskään venehtäisi ikinä. Ja sitten tietysti ne sukat jotka olis jumalaisen pehmeää lankaa eikä koskaan reikääntyisi..

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille!
Mun lempineule olisi suuri kolmiohuivi. ihanan pehmoista alpakkaa. pitsikuvioinen.. Kesällä harteilla lämmittämässä, talvella kaulan ympärille kiedottuna. hehkuva oranssi tai sammalen vihreä.. <3

Satu kirjoitti...

Onnittelut!

Mä haaveilen vielä joskus neulovani tummanpunaisen pitkän neuletakin. Kauniilla rosoisilla puunapeilla ja isolla hupulla. Sileää neuletta ja pientä kuviointia, palmikkoa? Lanka ei kovin paksua, en halua neuleesta jäykkään. Lämmin, mutta ei mikään kutiseva villalanka. Oih, oih ja oih!

Lape kirjoitti...

Onnea ja pitkää ikää ;)

Mun lempparineule olis palmikko- ja raglanhihoilla varustettu o-aukkoinen paita. Paksuus ohuehko 3-4mm puikoilla neulottava ja kutittamaton neule. Sileet etu ja takakappaleet... ja muhkeeta palmikkoo...

Vihervaarakin vois olla kiva ohuemmasta langasta toteutettuna ;)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea 3-vuotiaalle!

Kiitos inspiroivasta ja ihanasta blogista!

Mun lempparineulevaatteeni menee vähän sellaiselle yksinkertaiselle linjaukselle. Eli joku tumma burgundi tai vastaava väriltään ja neuletakki se voisi olla, niin olisi mahdollisimman monikäyttöinen. Neulos melko ohutta, ehkä jotakin alpakkalankaa tai vastaavaa. Vähän palmikoita ja pintakuviota, mutta kuitenkin simppeli.

Sellainen.

teisa kirjoitti...

Paljon onnea blogista ja tapahtuneista!

Unelmaneulevaate on helppohoitoinen (ts. konepestävä), luonnonkuituinen, istuva pesusta toiseen, yksityiskohtia myöten suunniteltu... Ja väri on Tärkeä Asia. Se voisi olla edestä avattava, sillä ahdistun suljetussa neuleessa. Mallineuleena voisi olla esimerkiksi jokin kiinnostava pintaneule.

Judiuni kirjoitti...

Unelmaneulevaate on paksu, mohairin pörröinen, hempeän vaaleanpunainen palmikkovillapaita suurella kauluksella. Sellaiseen olisi paukkupakkasilla ihana pukeutua.

Lämpimät synttärionnittelut!

ruska kirjoitti...

Unelmaneulevatteeni on paksu palmikollinen takki, paksusta villaisesta langasta. Pituutta sillä olisi niin, että pylly peittyy. siinä olisi hupun tilalla sellainen pitkä resori, jonka saisi napitettua kaulalle. Ja iiiiisot napit.

Jenny kirjoitti...

Unelmaneuleeni olisi yksinkertaisen tyylikäs ja naisellinenkin se saisi olla. Kuitenkin sellainen, jota vois pitää vaikka joka päivä. Materiaalina voisi olla vaikka soijalanka.

Altocumulus kirjoitti...

Onnea! :)
Unelmaneule on yksinkertaisen tyylikäs palmikkoneule ohuehkosta laadukkaasta villalangasta.

hanna_h kirjoitti...

Blogionnittelut!
Unelmavaatetta on vaikea kuvitella, mutta varmaan se olisi alpakkainen ainakin. Ehkä hyvin lähellä sellaista on oma alpacainen colette pulloverini. Siinä on minusta täydelliset värit ja se on pehmeä ja lämmin ja sopiva ja mukava ja ja ja. Alpakkainen villapusero (tarpeeksi pitkillä hihoilla) on siis (tylsähkö) vastaukseni.

Anonyymi kirjoitti...

I still want a slouchy loosely knit cashmere cardigan with pockets to hide things in. I see it in a peachy color or maybe a light blue.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille ja Tikrulle! Minun suosikkineuleeni olisi puolipitkä luonnonvalkoinen neuletakki, jossa on ylipitkät hihat ja suurensuuri monikäyttöinen kaulus joustinta tai ainaoikeata. Takissa voisi olla jotain luonnonläheisiä sävyjä somisteena tai sitten yksivärisessä takissa hillityt palmikot. Ehdottomasti raglan-hihat ja materiaali jotain kutittamatonta luonnonmateriaalia. Terveisin, Anonyymi Aktiivilukija

Villasukka kirjoitti...

Onnea kolmivuotiaalle oikein roppakaupalla!

Unelmavaate? Siis vaate - eihän sitä voi tietää, riippuu niin monesta seikasta, kuten vuodenajasta, lämpötilasta, väristä, materiaalista, missä käytetään, jne... mutta nuo muut näyttävät pohtineen neuleita, joten minäkin. Ei voi mitään, mutta olen tällainen tavallinen, kiltti maalaistyttö - eli tykkään yli kaiken villasukista. Tosin unelmissa ne olisivat täydellisen vihreän sävyiset ja muuttuisivat minun mielialani mukaan kenties välillä punaisiksikin. Ne olisivat alpakkaa, mutta kestäisivät silti erinomaisesti kulutusta ja konepesua. Ne eivät likaantuisi koskaan koulun lattioita hiihdellessä (eli jonkinlainen itsepuhdistussysteemi). Pitsiä, ehdottomasti pitsiä, muttei liian reikäistä, jotta olisivat myös tosi lämpimät (jotta päkiäsärky pysyisi poissa). Itseneulotut tai jonkin ihanaisen blogiystävän tekemät.
Tarkemmin ajattellen, myös samat kriteerit täyttävä villahuivi, -lapaset ja -takki kävisi myös täydellisestä!

verano kirjoitti...

Onnea!

Unelmaneule voisi olla ohutta (<3mm) villaa, joka ei kutita eikä karvaa. Se olisi neuletakki, jossa voisi olla aika paljon sileää oikeaa tai simppeliä joustinneuletta, mutta silti monimutkaiset ja kiinnostavat palmikoinnit esim etukappaleissa tai hihoissa, ei ehkä molemmissa..

huopanen kirjoitti...

Onnea Ponnea!

Lemppari neulevaate tällä hetkellä olisi pitkä (puoleen reiteen), tuhti, villainen, palmikkoinen, hupullinen, vyöllä solmittava, harmaa villatakki.

puikkotiikeri kirjoitti...

Mahtavan määrän upeita neuleita olet kolmeen vuoteen saanut aikaiseksi. :)
Mun unelmaneule olis varmaan... Superpaksut ja tiiviiksi huovutetut, monivärikirjavat (vaikka violetti-murrettuoranssi-suklaanruskea-raitahässäkkä) lapaset, ihanan pehmut sisäpuolelta ja lämmittäis talven pakkaslenkeillä vilusormet.

Pami kirjoitti...

Onnea!

Lempparineule oli mahdollisimman ohut, mahdollisimman vähän neule, mutta kuitenkin siinä olisi jotain kohokuvioita, niin ja pitkähihainen eli voisiko sanoa neulejakku. Ja tietysti ei mitään kutiavaa!! :-) En tule koskaan toteuttamaan lempparineulettani! :-)

tea kirjoitti...

ONNEA!!! Lempiblogille ja lempibloggaajalle!!! (BT'kin jaa kakkoseks;))
Mun lempineule olis tietenki joku sun suunnittelema... ja vari olis ... vihrea... tai luumu/munakoiso... tai ei mikaan vari (juu nou) tai tietysti...HARMAA!!!!
PS. Soisin ma kakkuakin...

Makepeace75 kirjoitti...

Onnea blogille! :o)

Hmm, toiveneule.. Isona ihmisenä haluaisin ihanan ohuen neuletakin, joka istuisi kauniisti, eikä saisi minua näyttämään entistä suuremmalta. Suht pitkää mallia, johonkin puoleen reiteen vaikka. Materiaali voisi olla alpakkaa, ehdottomasti ihanan pehmeää ja kutittamatonta, ja väri vaikka joku kaunis eläväpintainen vihreä ja kuviona ehdottomasti kiekuraisia palmikoita. Ei mitään vöitä, eikä varmaan huppuakaan. Ja tietenkin helppohoitoinen tapaus vielä! :D

zeska kirjoitti...

Onnea!
Oma toiveneuleeni on itselleni sopiva ja juhlava pitsineulepaita - sellaista kun ei tule joka kulmalla vastaan. Langatkin olisivat odottamassa, muttakun... :D

Pitsineule kirjoitti...

Onnea hurjasti! Olet todellakin antanut "takaisin jotakin" blogillasi. Positiivisuutta ja rohkeutta! Siksi sivusi on yksi päivittäisistä vierailupaikoistani. :)
Unelmaneule on hankala. Ehkä pipo. Materiaalina suomenlampaan villa, ruskea, sisällä korvien lisäsuojana jokin yllättävän sävyinen raita toista, vähän kutiamattomampaa lankaa. Ja jokin "juttu" ulkopinnassa... :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea onnea!

Mulle kelpais palmikoiden kiemuroiden täyteinen syksyllä ihanasti lämmittävä slipari jossa kiva nyörimäiset reunukset, värinä voisi toimia tummameleerattu harmaa, jolloin aluspaitana voisi käyttää räikeitäkin värejä tuoden piristystä arjen harmauteen ja syksyn sateisiin!

JaaPa kirjoitti...

Onnea ensinnäkin.
Unelmaneule..
Se vois olla joku paita tai sellainen muu yläkropan peite (tai siis peitto). Tietty tarpeeksi iso, että se menee mun päälle, ei liikaa myötäilevä, mutta ei telttakaan ihan..
Materiaali sais olla kevyttä, lämmintä, ei kutisevaa, ohutta... Mielellään luonnonmateriaalia.
Pintaneule.. Jotain nättiä :D Pitsiä, tai jotain oikein-nurin-kuviota tms.
Värillä ei väliä, kunhan olis joku nätti vihreä, punainen tai ruskea ;)

Maria kirjoitti...

Onnittelut! Tätä blogia on ihan pakko seurata vaikken itse kovin paljon neulokkaan. Unelmaneuleeni on tyylikkäät villasukat tehtynä sellaisesta langasta joka kestää käyttöä, vilukissa kun olen :-)

Anonyymi kirjoitti...

Unelmaneulevaatteeni olisi vissiin kutittamaton pitsivillatakki tai kietsu, ehkäpä ohuesta merinosta tai ohuesta mohairista ja sellainen usvainen väri eikä mikään hirveen pitkä.

Mari,Prosessineuloja kirjoitti...

Onnea ja many happy returns of the day..eli toivon että jatkat bloggaamista vielä pitkään :D
Unelmaneulevaatteeni on aito Bohus-neule: upeasti sävytetty kaarrokeneuletakki, vaikka Skogsmörkret.

ColibriDreams kirjoitti...

Onnea blogisynttäreistä!

Unelmaneuleeni olisi itse suunniteltu kirjoneulevillatakki, jonka kuvio kertoisi jonkin sadunomaisen tarinan. Lankana olisi jokin ihana luonnonmateriaali, esim. alpakka tai merinovilla. Lanka ei pistelisi yhtään vaan tuntuisi iholla pilvenpehmeältä ja sitä voisi huoletta pestä koneessa. Istuuvuudeltaan neule olisi tietysti täydellinen. Värejä olisi paljon, mutta ei liikaa, koska sävyt sopisivat toisiinsa täydellisesti. Kokonaisuus,ehkä sinisävyinen, näyttäisi harmoniselta eikä miltään "hei katsokaa kilometrin päästä kuinka kirjava olen!" Jotkin ihanan erikoiset, mutta kauniit luonnonmateriaalinapit kruunaisivat neuleen.

Katja kirjoitti...

Onnea blogille!

Unelmana on paksu, reisipituinen palmikkotakki, jota voi "tavallisen" takin sijaan käyttää pitkälle talven tuloon saakka. Mieluiten täyttä villaa...laiskana käsinpyykkääjänä tosin konepestävä villasekoite passaa paremmin. Starskyn neuloin taannoin tämä unelma mielessäni, mutta se ei ollut sittenkään se täydellinen vaate, ehkäpä tämä unelmatakki vielä joskus jotenkin toteutuu:D

Karoliina kirjoitti...

Onnea blogille ja kaikesta mitä se on tuonut mukanaan.

Lempparineuleeni on ohut kashmir-silkkisekoitepusero. Harmi vaan, että niin ohutta ei itse pysty neulomaan. Itse neulotuista ohuehko perusneule sileää neuletta; merinoa tai alpakkaa.

Villasatu kirjoitti...

Onnea!
Minun unelmaneuleeni on neuletakki rouheasta keskipaksusta villasta. Sen malli olisi sellainen että se sopii runsaille muodoille niin että se olisi istuva ja ehkä jopa hoikentava. Pituus olisi juuri lantiolle, mallineule sellainen että yksivärinen tweedlanka (vihreä tietenkin) olisi pääosassa.

Jonna kirjoitti...

Onnea!

Minun unelmaneule olisi jotain luonnonmateriaalia, pellavaa, villaa tai hamppua, oleva hihaton tai lyhyt hihainen neulemekko. Mekossa olisi viisto helma ja neulepinta olisi ainaoikeaa. Mekossa voisi olla myös tasku jossain epätyypillisessä paikassa ja huppu. Haltiatyylinen suippo.

Anonyymi kirjoitti...

Villainen paksu, mutta kauniisti vartaloa mukaileva polvipituinen villatakki, jossa on huppu, johon voi piiloutua. Sulla on ihana blogi! hanka

Anonyymi kirjoitti...

Onnet isot!

Ja nyt sattuisi erityisen mieleinen: ohuehko käpertymisvillatakki, alpakkaa tai muuta ylellistä, palmikoita silleen kelttihenkisesti, taskut, aika istuva muttei kuitenkaan ahdas, koko M, ei liian pitkä mutta farkuntaskuihin asti pitää ylettyä, huppu, isot puu- tai metallinapit, maanläheinen väri (jotain mausteväriä tai ruskeaa/vihreää/luumua..)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ja menestystä!

Unelmaneulevaatteeni... hmmm.. pusero -tyköistuva, ei silti ahdistava. Pehmeää materiaalia joka vain paranee pesussa. Pari katseenvangitsijaa (joka ei siis ole vyötärölläni majaileva makkara..)plmikko tai jokin hieno kuvio.

tiinaf kirjoitti...

Onnea! Grattis!

Unelmaneuleeni olisi ehkäpä harmaa tai luonnonvalkoinen palmikkoneule, kauniit napit, hyvin istuva malli, pikkasen pepun alle ylettyvä helma. Materiaalina joku lämmin, pehmoinen lanka, pesunkestävä, helppohoitoinen. Iik - tuollaisen kun saisi puikoille....

Laura Proust kirjoitti...

Onnea aika konkarille blogille!
Juuri nyt haaveilen täydellisesti istuvasta paidasta, joka olisi superyksinkertainen, supermukava ja superluksusmateriaalista. Vielä ei kyllä ole sellaista puikoilla näkynyt.

Maj kirjoitti...

Onnea blogille!

Mun unelmaneule olis yksinkertainen, yksivärinen. Ohuesta villalangasta neulottu tunika tai lyhyt mekko. Sinapin keltainen.

Anonyymi kirjoitti...

onnea hirusesti.
Sellanen puolipitkä ohuttapehmeäävillaa ja jokin kirkas värinen, esim lime, oranssi :)

.k kirjoitti...

Villatakki, ainaoikeeta sais olla jossain, alpakkaa, ohut, pitää mahtua nahkatakin alle, täydellinen istuvuus, joku hauska juttu ja juju.Ei liian trendikäs vaan klassikkoainesta, kiitos.
Mallia etsitty nyt vasta kuukausi.
Ja kukahan sen tekis..hm. Mutta se ois nyt just tosi käytännöllinen ja unelma.

Onnea! Ja pakko sanoa, että vaikka kolmea vuotta en ole täällä notkunut, niin yön pimeinä tunteina joskus olen lukenut kaiken läpi :D
Oletko laskenut montako kilometriä olet neulonut??

Taija kirjoitti...

Onnea blogillesi ja kiitos blogistasi! Täällä on mukava vierailla!

Mä toivoisin itselleni alpakan pehmeän - ei-niin-kuuman- ja kakskytkiloa keventävän neulejakun ;)

pohjis kirjoitti...

Onnea synttärisankarille! Minun unelmaneuleeni olisi ihanan muhkea (muttei liian!) poltettu oranssi tai semmoinen tumma violetti palmikkoneule, joka olisi 100%villaa, mutta ei kutittaisi. Taskut ja huppu kuuluisivat ehdottomasti asiaan! :)

Anonyymi kirjoitti...

Hmmmmmmmmmmmmmmmmm. Neule olisi jotain tyylikästä ja hyvin istuvaa, venekauluksinen pitkähihainen paitamus tai slipoveri. En kumpaakaan uskalla yrittää, kun tekisin kuitenkin liian pitkälle ennen kuin huomaisin että väärän kokoinen taikka värinen taikka liian kutittava tulee kumminkin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea! Mun unelmaneule olisi supisuomalaista ehtaa lampaanvillaa, värikäs tai miksei luonnonmonivärinen, iso, muunneltava, muuntuva, jännittävä, ennennäkemätön ällikkäluomus...

satumh kirjoitti...

onnea kolmivuotiaalle! :)

hmm..unelmien neulevaate..se olis tietty joku semmoinen minkä on joku muu tehnyt, juuri minulle. yksinkertainen, oman tyylinen. punainen tai musta. hyvin istuva tietysti. helppohoitoinen. :)

Anonyymi kirjoitti...

Hip hei ja onnea! Oma unelma neuleeni olisi yksinkertainen mahdollisimman ohut paita/tunika, jostain ei kutittavasta langasta ja turkoosi, tumman ruskea, limen vihreä osastoa. Kuka sen mulle tekisi..?=)

Elena kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Anonyymi kirjoitti...

Mun unelmaneule ois ohutta villaa oleva neuletakki, joka olis pääasiassa sileää neuletta, mutta ois siinä joku pieni jujukin. Musta, ruskea tai vihreä. Epäilen, etten ikuna saa moista neulottua, oon vähän laiskanpuikea.

Kate kirjoitti...

Onnea!
Minun lempineulevaate olisi luonnonvärisestä (ehkä ruskeasta) hahtuvavillasta hupullinen, yksinkertaisen tyylikäs takki, ehkä Tomten.

Sinikka kirjoitti...

Onnea oikein paljon!
Mun unelmaneule olisi hyvin istuva palmikkoinen villatakki ja helppohoitonen.

Katjuska kirjoitti...

Onnea blogille!

Mun unelmaneulevaate olisi neuletakki, ei-villaa (bambu, puuvilla, silkki tai edellisten mix), aika tavallinen mutta jollakin "jutulla" eli palmikkoa taikka pitsiä. Malli olisi fitted ja sen verran pitkä malli, että peppu osaksi peittyisi. Töihin ja arkeen.

Vilma kirjoitti...

Onneeeee! Paljon oot jo antanut ja ilmeisesti lisää nannaa on tulossa, odotan mielenkiinnolla tulevia ihanuuksia! :)

Mun unelmien neulevaate on sellainen joka ei koskaan veny, vedä kasaan eikä muutenkaan epämuodostu käytössä. Se on kutittamaton eikä koskaan liian kuuma. Sen voi huoletta pestä koneessa eikä se koskaan haalistu tai päästä väriä. Se ei kinnaa eikä roiku ja se kestää äidiltä tyttärelle. Niin, ja tietty se on aina muodissa ja sopivan kokoinen. Ei kai ole liikaa vaadittu? ;D

annekk kirjoitti...

Onnitteluja!

Havittelen alpakkaista, luonnonruskeaa palmikkotakkia. Palmikoita pitäisi olla paljon ja mieluusti takissa voisi olla jotain jänskää - jotain sellaista, mihin oma mielikuvitukseni ei pysty.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Minun unelmaneule on paksuhko, erittäin hyvin jo pidetty villatakki, joka vedetään ensimmäiseksi päälle, kun tullaan kotia. Muuta kotivaatetta ei sitten tarvitakaan (no, ehkä housut jalkaan...)

Ja villatakin kaverinahan pitää tietysti olla villasukat, paksuhko lanka, reiluta varret, mielellään pohjasta jo vähän huopaantuneet.

Ihmisten ilmoille mentäessä jokin tyylikkäämpi neuletakki, malliltaan hyvin istuva, ohuehko lanka, väriltään harmaa tai musta. Jotakin mikä istuu pinkin tai vaaleanpunaisen tai lilan puseron kanssa.

Anonyymi kirjoitti...

I really enjoy your blog. I wish I could read all of the comments!
My dream knitting project would be a cabled cardigan knit from wool that I raised and spun up myself(the real dream part it the raising of sheep, I live in a city).

Maiju kirjoitti...

Onnea Blogille.
Unelmaneule (niinkuin yleensäkin -vaate) on malliltaan yksinkertainen, mutta siinä pitää aina olla jokin jippo, joku juju joka herättää mielenkiinnon: napit, toistuva printti, muoto, herkullinen väri, kuvio.. mikä tahansa (mutta vain yhtä kerrallaan). Materiaalina hengittävä, ohkainen, ei hiostava.. merinoa, alpakkaa, puuvillaa.. hmm.. jotain sellaista.. :D

laurar kirjoitti...

Onnea tahtomisikään ennättäneelle - ja ikään nähden paljon saavuttaneelle.

Mun unelmaneule olis se unelmien palmikkovillatakki. Merinosta tai ehkä jostain pehmoisesta villasekoitteesta, lämmin mut ei hiostava, napakan muhkea eikä menis ahkerassakaan käytössä miksikään.

AnniKainen kirjoitti...

Lämpimät onnittelut. Ihailen persoonallista otettasi ja ahkeruutta. Täällä on palkitsevaa käydä kyläilemässä :)

Minä kietoutuisin mielellään sellaiseen villatakkiin ettei maailman myrskyt kylmettäis ja jalassa ois tietty villasukat.

Tiina kirjoitti...

Onnea monesti! Minun lempineuleeni on pehmeälinjainen rötväke luonnonmatskuista, vähän roikkuva, ei mikään tyköistuva tiukkis... pitkähkö, runsas...

Anonyymi kirjoitti...

Onnea!

Unelmaneulevaatteeni olisi ohut, yksinkertaisen tyylikäs neuletakki, materiaali ehkäpä alpakkaa tai merinoa, väri tummanpunainen tai musta.

T: Ellix

Rva Silmusolmu kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Unelmien vaatekappale ensinnäkin ilmestyisi pelkästä toiveesta vaatekaappiini. Se olisi näköiseni ja istuisi päälleni täydellisesti. Saisi minut näyttämään 20 cm pidemmältä, 15 kg hoikemmalta ja 10 vuotta nuoremmalta. Kestäisi kulumattaja ja venymättä vuosikausia.
Semmottinen pitkä neulemekko ois varmaan aika mukava.

Hansu kirjoitti...

Onnea kolmivuotisesta taipaleesta!

Ihannevaate olisi kiva päällä, se olisi osittain villaa, ehkä vähän alpakkaa. Se olisi neuletakki, keskimittainen pitkillä hihoilla.

merja kirjoitti...

Onneksi olkoon=))
Joo siis mun lemppari neulevaateeni on sellainen pehmeä,palmikoita ja sellanen ei mikään kittana,eikä myöskän hervottoman suuri.Materiaaleista esim.villa/puuvilla.ei mielellään mikään akryyli.
www.nopo-04.vuodatus.net

merja kirjoitti...

Onneksi olkoon=))
Joo siis mun lemppari neulevaateeni on sellainen pehmeä,palmikoita ja sellanen ei mikään kittana,eikä myöskän hervottoman suuri.Materiaaleista esim.villa/puuvilla.ei mielellään mikään akryyli.
www.nopo-04.vuodatus.net

kramox kirjoitti...

Onnea ihan hurjasti! Tää on kyllä yks addiktoivin blogi mihin oon törmänny :)
Miun mielineule on ehottomasti villatakki. ja sukat. en osaa päättää kumpi. koko semmonen sopiva, ei missään nimessä kittana eikä teltta. eikä mikään sillisalaatti vaan sopivassa suhteessa makua ja luovuutta.
materiaaleista.. no lempparitakki on puuvillapellavaa, se ei kutita, se on lämmin ja viileä, aina sen mukaan onko miulla kylmä vai kuuma.

semmonen, täydellinen <3

Unknown kirjoitti...

I'd like a ball of yarn that never ends and that would change color and thickness depending on my ideas. I would be able to knit everything I have in my head.

Mari kirjoitti...

Roppatolkulla onnea!!!

Unelmaneulevaate...hmmmm... se oli pitkä, siinä olis palmikoita, se olis paksusta lankagasta että sillä tarkenis ulkona ja sen pitäis olla koneessa pestävä ja tietysti ajaton malli.

Tiina kirjoitti...

Onnea!

Unelmaneule olisi pehmeä, nyppyyntymätön kirjoneulepaita.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Mun unelmaneule olisi tosi ohut ja musta villainen polvimittainen neuletakki. Sellainen jota voisi pitää seuraavat 20 v., eikä se nyppyyntyisi mistään. Ja siinä olisi joku jännä yksityiskohta, jonka huomaisi vasta tarkemmin katsoessa. Takki todella on ainakin itsetehtynä ajatellen unelma, tuskin ikinä jaksaisin moista neuloa... :)

mari kirjoitti...

Paljon onnnea =))
Mun unelmaneule on polviin ulottuva neuleliivi tai takki, jossa on myös muhkea hivenen "liian iso" huppu.
Sit kiinnitykseen muhkeat päällystetyt napit.

Jaana kirjoitti...

ONNEA ONNEA ONNEA!!!
Jo kolme vuotta, hienoa!

Mun unelmaneuleita olisi kaksi;
toinen jotain pehmeääkin pehmoisempaa ohutta luonnonkuitua (bambu, silkki, kasmir...)oleva sileäneuleinen pitkähihainen ja -helmainen paita. Paita olisi kuin henkäys päällä ja se lämmittäisi kylmällä ja olisi viileä lämpöisellä kelillä.
Toinen unelmaneule olisi neuletakki, jota pidetään tuon edellisen neuleen päällä. Se olisi rouheaa villaa, ruskean-keltaisen-oranssin sävyissä, palmikoilla höystettynä. Napit edessä ja hihansuissa. Näillä eväillä syksy olisi täydellinen!

Anonyymi kirjoitti...

lempineuleeni on lämmin, kaunis, todennäköisesti villaa,tai jotain luonnonmateriaalia joak ei kovin paljoa kutita,siinä saisi olla jokin kaunis palmikkokuvia, tai vaikka pitsiä. Lapaset pitää taas olla tosi lämpimät ja paksut, sellaset huopautuvat olis kyllä ihan parhaat(itse asiassa kunhan saan aikaseksi niin sellaset pitänee ehken tehdä, mut kun on nää muksut...)ja niissä tietty jokin kiva kuvio, palmikkoa tai jotain muuta.
Olen kyllä kaikkiruokainen neuleidenkin suhteen, ainoastaan karsastan possunpunaista väriä.

Ja tottakai TOSI PALJO ONNEA BLOGILLE!!!

Anonyymi kirjoitti...

Joku tunikamainen neule(jos siis olisin sikalaiha, etten näytä aina raskaanaolevalta)eikä mitään kutittavaa ja väritys tietty keväänvihreää tai ruskeeta...
Kauheesti onnea ja mulle arvontaonnea!

Anonyymi kirjoitti...

Irkkuneulevillatakki, melko karkeaa villaa, paksua, polven yläpuolelle,o-aukko, neulenapit.

Entinen on hiipunut lähes loppuun viidentoista vuoden ankaralla käytöllä.

Soile kirjoitti...

Onnea onnea onnea vaan, punainen poni ja perunamaa!

Mutta että lempineulevaate. Jotain pehmoista, ohutta ja liehuvaa. Väri voisi vaikas vaihtua mielialan mukaan. Tarpeen tullen lämmintä tai viileää. Jotain missä olisi aina hyvä olla. Ikuisesti ja amen. Mutta mistäs tämmösen sitten kehittelisi :D

Anonyymi kirjoitti...

Onnea ahkeralle blogille!

Lempineuleita voisi useampia.
-ohut pehmeä ja sopiva
-kirjoneule
-pitkä palmikkotakki

Anonyymi kirjoitti...

mun lempineule ois paksu palmikkoneuletakki-hupulla. pehvan puoli väliin yltävä, väljä, mutta vartalonmyötäinen(etteilihota ;D). ei tarvii mitää vöitä tai nyörejä vyöksi. ja villainen.

onnea lemppari blogilleni. tän blogin takia opettelin muuten neulomaan ja voitin käsityö kammoni koulu ajoilta. ja kolmessa vuodessa musta on tullu aika hyvä ja erittäin aktiivinen neuloja.kiitos sysäyksestä uuteen harrastukseen.

t:hiidi

Sire kirjoitti...

Onnea! Lempparivaate olisi ryhdikäs neuletakki, luonnonmateriaalia. Väri musta, valkoinen, farkunsininen tai punainen. Sellainen arkinen ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopiva.

Elisa kirjoitti...

Onnea! Unelmaneule, hmm. Se voisi olla keveä ja silkkisen pehmeä ihoa vasten, ihan sileää neuletta vain ja jotain kirjailukoristeita. Niin tai paljon kauniita monimutkaisia palmikoita ohuehkolla langalla tehtynä pitkässä neuletakissa - sellainen, jota en itse jaksaisi tod.näk. tikutella :)

Matleena kirjoitti...

Onnea kolmivuotiaalle! Ja kiitos ihanasta blogistasi ja kaikesta annista sen mukana.

Ja sitten minun unelmaneulevaatteeni olisi ihanan pehmeä, täysin kutittamaton, lämmin mutta ei kuuma, kauniin värinen jakku tai ehkä tunika. Siinä olisi ehkä jotain pintaneuletta, vaikkapa useampia erilaisia elävöittämässä pintaa. Eipä nyt tule muuta mieleen, kun en yleensä käytä neulevaatteita, olen niille liian "lämminverinen". Ainoastaan huivit, myssyt, sukat ja lapaset ovat minulla neulottuja.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea paljon! Ja kiitos kivasta blogista <3

Lempparineulevaate olisi musta, pitkä melkein nilkkoihin asti yltävä takki. Ohuehkosta villasta, sellasesta rouheesta, jossa voisi olla myös vähän jotain nypyjä. Eli tweed-lankaa, mutta ehdottomasti mustaa. Joku upea palmikko- tai punoskuvio kiertelisi selkäpuolella ihan ylhäältä alas. Hihat olis vähän ylipitkät. Nappikiinnitys ja napit puisia. Niin ja sanoinko jo, että musta tietysti.

Tuollaisen jos mä joskus saan niin ikinä en enää elämässä muita vaatteita halua.

Johku kirjoitti...

Oikein paljon onnea, olen alkanut seuraamaan blogiasi vasta viime aikoina, mutta jäänyt auttamattomasti koukkuun :)

Minun lempineuleeni olisi musta ja siinä voisi olla jotain yksityiskohtia muillakin väreillä. Ehdottomasti neule olisi melko istuva, ohuehko, mutta sopivan lämmin luonnonmateriaalista valmistettu. Sen tulisi olla myös persoonallinen ja moneen yhdisteltävä, riittävän pitkä sekä siinä tulisi olla nappi jos toinenkin.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogivuosien johdosta!
Tykkään yksinkertaisista ja konstailemattomista asioista. Niinpä lempparineulevaatekin on ohutta villaa oleva paita tai jakku. Ei monimutkaista ja paksua kuviointia mutta joku juju hommassa voi olla. Niin ja yksiväristä mielummin...

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Onnea! Melkein "samanikäisiä" ollaan, mulla tuli kuun alussa kolme vuotta täyteen bloggaamista. Mielineule on pitkähihainen (istutetut hihat), v-kaula-aukkoinen, pitsineuletta ja sileää sopivassa määrin, melko ohutta puuvilla-pellavasekoitelankaa, viskoosiakin voi olla mukana, lantiolta istuva, mutta ei mikään makkarankuori muualta. Väriltään fuksianpunainen tai tumma havunvihreä.

Satu kirjoitti...

Harmaa villatakki. Aina ja ikuisesti.

Oli niin tylsä lempineule, että ainakaan vitsikkäiden sarjaa en voita. Hö.

Kaisa kirjoitti...

Onnea!
Minun unelmaneuleeni on hyvin ohut, kutittamaton, nyppääntymätön, hiostamaton ja hyvin istuva puunappinen neuletakki joka on väriltään suklaanruskea. Materiaali voisi olla jotain ylellistä ja pehmeää luonnonmateriaali, kuten alpakkaa tai kasmiria.

Tui kirjoitti...

Miun lempivaate olisi istuva, sellainen joka imartelee isompaakin vartaloa, sievää palmikkoa korostamassa kaunista lankaa joka olisi merinoa joka ei kutita ja kauniissa vihreässä sävyssä. Pitkät hihat joihin voi kääriytyä, kauniit puiset napit. Simppelin kaunis.

amelie kirjoitti...

Oooonnea!

Just tällä hetkellä mielessä on neuletakki villasta maanläheisissä sävyissä, raitoja ja nurja puoli päällepäin. Ja sellanen kaarrokkeellinen.
Palmikot on kans lemppareita ja kaikenlainen villa kelpaa. Konepesu ois kiva, mutta ei välttämätön (varsinki ku se kone on just rikki).

Anonyymi kirjoitti...

Onnea synttärisankarille! Kivoja neuleita teet.

Tunikakuumeisen unelmaneule olisi tietty unelmien neuletunika, sellainen tyylikäs, epäsäkkimäinen, mutta vinkeä jokapaikanvaate, jota voisi pidempänä versiona pitää mekkonakin. Se olisi ylhäältä melkoisen istuva, mahdollisesti A-linjainen tai sinnepäin, neulos olisi ohuehkoa, laskeutuvaa, luonnonkuituista ja koko hommassa olisi jokin juju, esim. epätavallinen neulesuunta tai erilaisia neulepintoja. Kukas tällaisen suunnittelisi?

Totoro kirjoitti...

Oikein paljon onnea!
Mun unelmaneule olisi polviin ulottuva karmiininpunainen neuletakki - kevyesti A-linjainen, pystykaulus, raglanhihat, pinnassa yhdistetty palmikkoa ja pitsiä pystysuorina linjoina, materiaalina silkkivilla.

Mammutti kirjoitti...

Onnea ja iloa monta sataa kiloa!
MUlle tuli muutama päivä sitten ihan hullu neulevaate idea, ei saa nauraa!!!
Aloin miettiä, millaisen vanhojen tanssipuvun vois neuloa. Keskimmäinen lapseni (tyttö) aloitti nyt lukion ja äiti miettinyt jo vähän aikaa, vanhojen tanssipukua ja tietty ylioppilaspukuakin... Neulottua vanhojentanssipukua en ole tosin käyttäjälleen vielä edes ehdottanut. Muutaman päivän kyl päässä pyörinyt ideoita materiaaleista ja malleista, silkkivilla vois laskeutua kivasti jne. jne. Tää nyt ihan hulluttelu pohjalta kirjoitettu, mut jos kuitenkin sen toteuttais...

tuijam kirjoitti...

Onnea!!
Unelmaneule on ilmava, ei kiristä, ei kutita tai pistele. Helppo neuloa ja lanka kestää nyppyyntymättä. Pehmeä.

Oona kirjoitti...

Onnea :)

Unelmaneule olisi isosta langasta, tyköistuva sopivista paikoista, ei nouse vaikka venyttelisi mihin suuuntaan eikä nyppäänny. Ja tietenkin tuntuu hyvältä päällä :)

milliini kirjoitti...

Onnea!
Neulevaate... Tässä lähiaikoina olen huomannut, että eniten pitoon pääsevät hyvin yksinkertaiset, ohuet, villaiset ja väreiltään tylsät (musta, valkoinen, ruskea, harmaa) neuletakit. Mutta: ihailen suunnattomasti Alexander McQueenin neulottuja mekkoja, jotka eivät ole yksinkertaisuutta nähneetkään. Esimerkiksi virkatuilla hopeatähdillä koristeltu musta mekko olisi aivan ihanan mahtava ja mieletön! (http://www.style.com/slideshows/fashionshows/F2008RTW/AMCQUEEN/RUNWAY/00180m.jpg)
En tiedä toimiiko toi linkki silleen että näkyy se mekko heti ensin...

Tiina kirjoitti...

Onneva!

Unelmien neulevaate.. silkkivillaa, kevyttä, pehmoista ja sopivan lämmintä. Värinä ruskea tai oliivinvihreä. Pieniä kimurantteja palmikoita. Joko neuletakki tai paita, ehkä mieluummmin takki, koska sen voi heittää pois jos tulee kuuma. Jokin juju pääntiessä, helmassa ja hihoissa. Ei kauluksia tai huppua. Pituus lantiolle, mutta ei liian pitkä takin alla pidettäväksi. Isot napit. Ja tarpeeksi pitkät hihat.

Suunnitteletko tällaisen miulle? ;)

Anonyymi kirjoitti...

Vautsi, paljon on kommentteja, mutta heitetään sekaan vaan omakin. Onnea vuosi päivästä!!!

Neulevaatteeni? Taitaa kallistua punaiseen, palmikko villatakkiin, pese ja pidä versiona ja sellainen joka paikan takki. Voisi käyttää työmatkalla, pistäytyä kaupassa ja kotona sohvalla neulenuttuna.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea:)
Neuleessa viihdyn aina niin kyllä se unelma neule on tylsästi sanottuna neule..laadulla ei ole väliä..

kaisa kirjoitti...

Onnea, pitkää ikää ja paljon kirjoituksia blogillesi!

Lempineule, se olis lämmin, ehkä alpakkaa tai pehmeää merinovillaa. Se olis hyvin istuva, ei nyppyyntyis eikä venyis. Se olis joko yksinkertainen kaavoitukselta ja jotain pintaneuletta tai sileää ja mielenkiintoinen kaavoitus. Ehkä se olis takki, jonka voi vetää päälle kun palelee.

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon!

Nyt haaveilen jostain isosta ja yksinkertaisesta neuleesta, sellaisesta johon voi oikein hukuttautua, jota voi kietoa päälle pitkin ja poikin. "Väri" voisi olla jotain mustaa tai harmaata, ehkäpä jopa villisti savunsinistä. Villaa, joo, ei haittaa jos on mukana karva tai kaksi kashmiria =). Ei puhettakaan mistään naisellisesta siluetista...

Metta kirjoitti...

Onnea!

Ihana neulottava olisi norjalainen villapaita, sellainen kovasti palmikoitu ja rehellistä villalankaa, mutta käyttövaatteena villasukat ovat ehdottomasti voittaja. Hyvin istuvat sukat, riittävän pitkät ja villaisat.. sitä ei voita mikään.

miastick kirjoitti...

Happy blog-birthday!
I want to win! So: my dreamproject would be knitting and felting a really cool vest in wool that looks like this one: http://www.sirri.fo/images/handil/vora100_medium.jpg
Or a jacket in the same simple yet intricate design.

Riikkis kirjoitti...

Onnea vuosipäivän johdosta!

Jatta kirjoitti...

Oi onnea ja pitkää ikää :D

Unelmaneule.. Kyllä se olis joku 2,0 puikoilla kituutettu polvipituinen neuletakki jossa olisi älyttömän monimutkaiset palmikot jaappanilaistyylin. Värinä tummanruskea tai luonnonvalkoinen, ei kuitenkaan mitään sellaista väriä että koko komeudesta tulisi sekasotku. Liikaa yksityiskohtia jne jne.. Kyl mie vielä joskus. Huoh..

Ja vielä kertaalleen onnea, on se hyvä että meillä täällä kotimaassakin on kansainvälinen neuleguru!

Anonyymi kirjoitti...

Onneksi olkoon kolmivuotiaalle blogille!

Ensiks nyt haluan neuloa lämpimän hyvästä langasta tehdyn pipon.Seuraavaksi haluan ruskavärein esim alpakka, merinovilla tai pehmeästä villalangasta neuloa villatakin, jossa kauniit palmikot.

Johanna

Tarja kirjoitti...

Rutosti onnea! Blogista ja menestyksestä1

Pitkähkö takki munkin unelma on, ehkä sen joskus toteutankin. Lanka sais olla konepesunkestävää, nyppyyntymätöntä, laskeutuvaa, aikas ohutta, mutta tiivistä pintaa, oliivinvihreä tai joku hyvä ruskea villa-silkkilanka. Ja sitten kissankarvat eivät saisi tarttua siihen. Malli saisi olla aikalailla perustakki, mutta siinä voisi olla joku kiva juju tai yksityiskohta.

Mari kirjoitti...

Ikinä en arpajaisissa voita, mut voin mää silti kertoa kun oli kert hyvä kysymys. Kutittamattomasta, silkoisesta langasta tehty, ohuehko tunika - materiaali esim silkki-alpakka, pääasia että on lämmin vaikka ohut eikä saa olla karkeaa kutitusvillaa eikä nailonia. Tyyli semmoinen lystikäs star trek -henkinen. Ja ehdottomasti siihen mätsäävät trikoot / leggingsit samasta materiaalista!

Anonyymi kirjoitti...

Mun neulevaate olis sellanen pitkä, harmaa tai ruskea neuletakki. Siinä olis ainaki huppu ja jotain muuta kivaa.

Ja onnea blogille!

Ixu kirjoitti...

Onnittelut blogille vuosista!

Jaa lempineule? Niitä on monia, mutta ehdottomasti 100% luonnonkuitua, silkkiä taikka villaa taikka bambua, puuvilla ei niinkään inspiroi. Ja se mihin tuota lankaa on käytetty, niin pipo, lapanen taikka sukka. Rajoitetusti myös paidat ja takit. Huivitkin menettelee. Palmikkoja taikka jotain muuta kivaa. Pitsi ei niinkään puhuttele. Värit on kanssa ihan jees, varsinkin kun on kaikki värit yhdessä (ts. musta) myös maanläheiset värit on kivoja.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut :)
Pannaan mielikuvitus kehiin ja aloitetaan siitä että olisin hoikka = palmikkoa saisi olla paljon, polvipituinen takki jotain ihanaa silkkivillaa tms luonnonkuitua. Sellaista lankaa joka ei nyppyynny käytössä eikä siitä irtoa "karvaa" niinkuin mohairista. Väri:musta :)

AnneM kirjoitti...

Koska syksyiset ilmat ovat jo täällä, se on jotain palmikkoa, n. seiskaveikan paksuista lankaa, ehdottomasti konepestävä... reilun mittainen, kenties hupullinen ja väriltään syksyinen -ruskea tai ehkä oranssi neuletakki vetoketjulla.
Onnea blogillesi, olenkin ollut lukijasi jo alusta alkaen :)

Johanna kirjoitti...

Mä tykkään lämpöisestä, käytännöllisestä (pese ja pidä, mieluiten konepesu sallittu), sopivasta neuleesta. Sellaisesta, joka ei ole liian lyhyt tai pitkä, liian iso tai pieni, vaan just sellainen sopiva. Materiaali vois olla joko alpakkaa tai mohairia, villakin käy. Palmikoita tai sen tapaisia, väri joku maanläheinen, harmaa tai vihreä. En ole vielä onnistunut sellaista tekemään.

Anonyymi kirjoitti...

Paljon onnea blogillesi – kuulut ehdottomiin suosikkeihini!

Lempparineuleeni on villatakki. Alalajeja onkin sitten useampia, tarvitaan yksi siisti, jakkumainen, muttei liian virallinen. Simppeli, mutta silti joku juju. Toinen ohut, esim. alpakkaa, pikku mekkosten lämmikkeeksi – juhlaan tai arkeen. Lisäksi tarvitaan ehdottomasti ainakin yksi rönttävillatakki, ihanan paksua palmikkoneuletta, sisä- tai ulkokäyttöön...

- ripi -

RiikkaS kirjoitti...

Mulla oli pentuna semmonen sininen neulottu kokohaalari. Oli lämmin. Jos ois pokkaa ja kroppaa, niin mikä ettei ohuesta langasta neulottu kokohaalari ois nytkin aika vetävä :) Siinä vaiheessa kun ois sitä pokkaa moista pitää niin oiskin jo ihan sama oisko se raidallinen, ruudullinen, yksivärinen tms.

-sanna- kirjoitti...

Onneksi olkoon! Blogisi ilahduttaa selvästi aika montaa neulojaa,niin minuakin.

Se lempparivaate? Sehän on se villapaita jonka on omistanut aina ja joka löytyy päälle silloin kun on paha mieli tai kipeä. Eikä koskaan tiedä etukäteen mistä villapaidasta tulee se lohtupaita - harvoin se on se kaunein. Mutta villaa sen pitää olla.

Anonyymi kirjoitti...

Lempineule olisi kutittamaton, pehmeä, koneessa pestävä, ei liian kuuma ja ehdottomasti sen värinen, että se sopisi yhteen kaikkien jo olemassa olevien ja vielä hankkimattomienkin vaatteiden kanssa! Niin ja istuvuus olisi tietenkin täydellinen juuri minun vartalolleni. Todennäköisesti kyseessä olisi jakku, mutta mekkokin saattaisi menetellä, jos malli olisi todella hyvä.

Silmukka

Unknown kirjoitti...

Onnittelut kolmivuotiaalle!

Haluaisin joskus vielä omistaa todella kauniin neulehameen. Vähän niinkuin se Weardowneyn Skating Skirt, mutta pidempänä, niin että ylettyy yli polvien. Materiaalina olen todella ihastunut bambulankaan, koska se on niin ihanan pehmeää, muttei kuitenkaan liian pörröistä taikka tukahduttavan kuumaa. Eli unelmaneuleeni olisi bambuhame! :)

Unknown kirjoitti...

Täällä on näköjään lisäkseni toinenkin jenny, joten sovitaan, että minä, joka kirjoitin tuon äskeisen, olen Jenny M. :)

Anonyymi kirjoitti...

Onnea synttäreiden johdosta!

Oma suosikkini olisi/on villaa, ja se on punainen. Mieluusti takki, koska sitten sen voi avata, kun tulee kuuma. Paidatkin ovat toisaalta kivoja. Ja pipot! Ja huivit.. ja lapaset, ne on niin nopeita neuloa ja mukavia käytössä. Ja..

Anonyymi kirjoitti...

Onnea sikana! :) Mun unelmieni neule olisi vihervaara pitkäksi neuletakiksi muokattuna. Ja nimenomaan OLISI, sillä olen kuolannut ja odottanut sitä ohjetta ties miten kauan (yli puoli vuotta). Odotan edelleen... varaus on ärrällä vetämässä mut en jotenkin luota että saisin lehden. Yleensäkin unelmieni neule on jokin ohuesta villalangasta tehty pitkä neuletakki. Sun blogi on aivan ihgu!

Anonyymi kirjoitti...

Mä haluisin väljän, villaisen, harmaan tai ruskean ponchon tyylisen jutun. Laskeutuu hyvin, ja yksinkertainen. Ilman pitsejä ja hapsuja. Ja pitkä, puolireiteen ainakin. Olis kiva vetästä talvitakinkin ylle!

Onnea saavutuksille, jatkoa odotellen!

Teija

Liina kirjoitti...

Onnea sankarille :)

Unelmien neule (tälhetkel) olisi vintagetyyppinen palmikko- tai pitsitakki. Vyötärömittainen, luonnonvalkoinen, isokauluksinen, lampaanvillantuoksuinen ja pehmyt.

Arteeni kirjoitti...

Onnea onnea!!

Minun unelmien neule tällä hetkellä... öh, melkein mikä vaan kunhan vaan ehtisi hiukan neulomaan. Vaikka ainaoikein kaulahuivi, kunhan vaan saisi silmukoita latoa!

No oikeasti se voisi olla vielä kesäiseen henkeen sellainen kutittamaton bambupuuvillainen kesätoppi jokseenkin ronskihkolla ribbi- ja palmikkokuviolla mutta kuitenkin jo syksyisen lämpimillä sävyillä. Joo, sellainen se olisi. Puikkokoko 3. Jep.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea.

Haluaisin, että tykkäisin neuloa itsenikokoa olevia, melko istuvia mutta ei kainaloista puristavia takkeja, keveistä villa(alpakka?/sekoite?)langoista. Tai silkistä.

Oikeasti kuitenkin eniten neulomismielihyvää saan sukkaneuleista ja ohuen langan pitsihuiveista. Ykkösenä sukat.

Oikein paksuja lankoja on vaikea hyödyntää itselle, kun olen kuumaverinen ja helposti hikoava. Harmi.

Rouva Oranssi (joka vaihtoi blogger-salasanansa eikä nyt muista sitä uutta, murrr)

Lucie kirjoitti...

I enjoy visiting your blog and seeing your work on ravelry as you make so many beautiful things I always feel inspired. Wish I could read the comments. You know, my dream knit is to knit and wear a cardigan that is very elegant and simple and to know that it is unique. I am still working on that dream. Keep on blogging, and knitting.

Kristiina kirjoitti...

Oi joi, vieläkö ehdin mukaan. Ekaks toivotan onnea siulle ja siun inspiroivalle blogille.

Miun unelmaneule olis varmaan ohuehko puolipitkä kirjoneuletakki. Materiaali ehkä villan ja silkin yhdistelmä. Värit jotain ihanan pehmeitä murrettuja ruskean sointuvia sävyjä.

Anonyymi kirjoitti...

onnittelut blogipäivän johdosta!!!!

unelmaneule: pehmeä, lämmin, kevyt, näyttävä, asuun kuin asuun sopiva, luonnonmaterialia.
its asiassa mun unelmaneule olis varmaan villatakki, jonka vois vain kääräistä ympärilleen tai sukeltaa sen sisään ja lähteä haistelemaan syystuulta ja palata takasin sisälle ja istahtaa sen päällä takkatulen lämpöön ja kun taas tarkenis heittäis sen sohvalle ja hetkenpäästä hiipis siihen sohvalle ja nukaihtais sen alle.
äsh tais tulla vähän kaunosieluista tekstiä.

Anonyymi kirjoitti...

Onnea blogille ja sinulle. Unelmaneule ois musta tai punainen alpakkamekko, jossa pitsiä helmassa ja hihansuissa.

Anonyymi kirjoitti...

Onnittelut!
Saattaa alkaa uhmaikä;)
Minun lempparineule olisi:pehmeä villatakki tai vaikka kaksi. Toinen syksy/talvi käyttöön ja toinen kevät/kesä. Syksymmällä paksumpaa lankaa ja neulosta, vaikka palmikoita (yllätys..) ja kevätneule olis joku pirtsakka väri muttei pastellisävy ja jotain pitsistä tai muuta kivaa...
Sirpa

tikru kirjoitti...

Se ois nyt seis stop. Kiitos miljuunasti vastauksista. Arvonta suoritetaan mitä pikimmin.

STOP! Thanks for your answers. It is soon time to raffle.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...