sunnuntaina, lokakuuta 09, 2011

Välineurheilua - It is all about the needles?

It's all about needles..
Lueskelin aamulla Puikkomaisterin kehuja Villavyyhdin myymistä HiyaHiya-puikoista. Ittelläni on käytössä pääasiassa KnitPicksin / KnitPron puisia irtopää -puikkoja, jotka on tähän asti sopineet kuin nyrkki silmään, mun käteen neuloessa. Ongelmana on vaan ollu se, että puikkojen ja osien laadukkuus on ollut vähän kyseenalaista. Puikkoja on irronnut holkeistaan, liimaukset ovat pettäneet, vaijerit ovat katkeilleet kierreholkkien juuresta, kierrepäät ovat katkeilleet sisälle kierteisiin, holkin ja puikon liitoksissa on ollut skröpöjä ja olenpa onnistunut katkomaankin muutamat puikot, tosin ehkä periaatteella "kun tekniikka loppuu niin otetaan voima käyttöön".

Periaatteessahan rikki menneet voisi palauttaa ostopaikkaan tai lähettää tehtaalle. On muuten pirun hankala muistaa mistä kaikkialta on puikkoja ostanut ja mihin arpoisi minkäkin palasen, joten oon vaan keränny rikki olevia yhteen pussukkaan, aikomuksena lähettää ne "joskus" valmistajalle kera terveisten. Kaivelin rikki-pussin arkistoista ja hämmästyin määrää, kolmasosa omistamistani KnitP:n välineistä on siellä pussukassa. Masentava tulos, etenkin kun oikeasti tykkään näistä välineistä. Jaaa...surffaillessani KnitPron sivuille havaitsin siellä uudet neliskulmaiset puikot..Cubicsit, ehkä en luovuta kokonaan..

Addin peruspyöröjä on useita taloudessa ja ne toimii yleensä myös ok, tosin "kullatuista" pitsiAddeista sain kesällä pinnotteen irti neulomalla. Irtopää-versioista kiinnostaisi kuulla kokemuksia. Kaipaisin näistä itselleni bambuversioita. Yleensäkin puu-bambu on jotenkin lämpimämpi käsissä, tuntuu omemmalle.
It's all about needles..
Neliskulmaiset puikot kiinnostavat myös. Omista varastoista löytyy Titityystä hankitut Kollagen sukkapuikkosetti ja pyöröpuikko pehmeällä kaapelilla. Testailu on vaan jäänyt vähemmälle, mutta se vähän, mitä oon kerenny noilla neulomaan on ollut varsin herkullista. Jotenkin erilainen tunne käsissä, kun puikko ei olekaan pyöreä. Ainakin se uutuuden viehätys :)

Muistatteko takavuosien halpis-bambupuikot, joita tilattiin urakalla idästä... ne joissa pyörökaapelina oli letkua. Sinänsä loistava idea, ei kierry eikä väänny, pehmeä käsitellä, mutta käytännössä ihan kakka. Letkun pinta tahmoi neuloessa kiinni, todella tahmoi. Paras käyttö noille puikoille on ollut korvaplugien materiaalina...
Saman firman sukkapuikot taas on olleet käytössä varsin aktiivisesti.

EDIT: Judiuni on koekäyttänyt ja blogannut ChiaoGoon pyöröistä, jotka vaikuttavat varsin lupaaville.

Hyviä vaihtoehtoja? Lemppareita?

I read through Puikkomaisteri's praise of HiyaHiya-needle sold by Villavyyhti. I use mainly KnitPicks / KnitPro, wood needles, which have so far pleased me, fit my hand. But there is problem, the quality has been a bit questionable. Needles are disconnected of the sockets​​, the bonding of the cables and needles are betrayed, the socket spiral doesn't fit etc. I have even cut some pairs, perhaps the principle of "when the technology stops so will the use of force." is not good one.

In principle, broken parts could restore the place of purchase or send to the factory. It is otherwise pretty damn hard to remember from all places the needles are bought, but I've gathered the broken things together in the bag, intending to send them "sometimes" with greetings to the manufacturer. Amount of broken archives amazed me, maybe one of third KnitP I own are there. Disappointing, especially I really like these tools. ...But surfing KnitPro pages and found there, the new square knitting needles .. Cubics, maybe I do not give up with them altogether ..  

It's all about needles..I have many Addis also, only normal, metal circular, I would love to hear how the klick-versions work. Lace Addi's lost their surfacing while using them in the summer. I have set of dpns and one circular neelde of Kollage's square-neeldes and I think they have potential. They feels so different in my hand. I prefer also bamboo or wood over metal needles. They are warmer and lighter, I think. 
Do you remember back years cheap bambooneedles, which was ordered from the east ... those with the cable of a hose. As such, a great idea, do not twist or bend, soft to handle, but in practice, just poop. Hose attached to the surface of knitting, really stuck. Best use of the needles has been material of ear plugs... Dpns from the same company has been used very actively.

What are your favourites? Any good advices to get new needles?

12 kommenttia:

Judiuni kirjoitti...

Minä olen kiinteiden pyöröjen ystävä ja olen aiemmin pitänyt pitsi-Addeja parhaina puikkoina ja käyttänyt KnitPro Symfonie puikkoja niiden rinnalla. Tilasin viime kuussa ChiaoGoon pitsipyöröjä ja rakastuin niihin. Ne ovat teräksiset, teräsvaijerikaapelilla, joka on aivan loistava. Kirjoittelin enemmän puikoista blogiini. http://villalankasarvikuono.blogspot.com/2011/10/chiaogoo-ja-vahan-muistakin-puikoista.html

tikru kirjoitti...

oOoohoo.. meen heti lukemaan..

Tuija kirjoitti...

Minä olen Addi-fani ja alumiiniset peruspyöröt sopivat parhaiten käteen. Joskus käytän myös pitsi-Addeja. Tykkään siitä, että neule soljuu liukkaasti puikoilla, ei töksähdä, ei jumitu, ei kinnaa, ja Addeilla se toimii. KnitPron irtokaapelihäkkyrät hylkäsin ekan kokeilun jälkeen, koska heti oli ongelmia: neule tarttui kaapelin ja puikon rajakohtaan ja osat lähtivät kiertymään irti, vaikka kuinka niitä ohjeen mukaan kiristelin. Kuten Puikkomaisterilla, minullakin on nyt ekat HiyaHiyat, mutta en ole vielä kokeillut niitä.

Villasukka kirjoitti...

Miulle on sattunut harvinaisen hyvä tuuri noiden KnitProiden kanssa. Vain yksi metalliholkki on irronnut puusta. Enkä siis käytä muita puikkoja ellei ole ihan pakko, eli kovassa käytössä ovat.

tiina kirjoitti...

Olen käyttänyt nelikulmaisia sukkapuikkoja (2,25 ja 2,75) ja himoitsen niitä myös pyöröinä. Ei vaan ole sattunut 2-3 millisiä kohdalle.

Kädet eivät jostain kumman syystä tule kipeiksi niillä nitkuttaessa, kuten pyöreillä puikoilla tekiessä.

Anonyymi kirjoitti...

Puikoista viis! Nythän tätä lukiessa vasta muistin, että Villavyyhti on tuossa ihan melkein naapurissa ja jo avannut ovensa. Vaan täytyy tutkia tarkkaan liikkeen puikkovalikoimat.
Pike

Susanna kirjoitti...

En ole mikään neulojahirmu, mutta jatkuvasti on pari projektia puikoilla. Ostin ADDIclic -sarjan muutamia vuosia sitten. Kaikenkarvaisten peruspuikkojen jälkeen ne ovat tuntuneet erittäin mukavilta. Metallipää luistaa hienosti, ei kuitenkaan liikaa. Kiinnitys on pitänyt paria kertaa lukuunottamatta, jolloin vika oli kyllä minussa. Bambu olisi mieluista, mutta en em. pakkaa ostaessani tiennyt vastaavaa bambupäisenä olleenkaan. Ainoa miinus on, että pienin puikkokoko noissa on 3,5.

tikru kirjoitti...

Susanna, onkohan noista Addeista sitä irtopääversiota ollenkaan bambuisena. en ainakaan oo törmänny.

adelheid kirjoitti...

Mä olen ollut erittäin tyytyväinen ihan perus-Prymeihin, varsinkin näihin uudempiin, missä se kaapeli on notkea (varastossa on toki ihan kiva kokoelma Mummilta perittyjä kovakaapelisia, joita tarvii "keittää" ennen käyttöä... työläät :D). Se hieman karhea puikon pinta sopii mun löysälle käsialalle, pistää edes pikkasen vastaan niin ettei silmukat ihan heti tipahda puikoilta. Vastaan ei vaan ole tullut pieniä Prymejä, niin testasin myös Addit ja niillä tikuttelen nyt kaikki alle 3mm vaativat työt. Pitsiaddien kärki on mulle tosin vähän liian terävä... ja multa ainakin onnistuu pitsit myös ihan norm.päisillä puikoilla. Bambuja en juuri ole käyttänyt, ne on liian keveät mun hyppysiin ja pelkään että katkon ne "hammastikut" :D Kun mulla on neule käsissä, niin sitten mennään eikä meinata ja puikkojen tarvii kestää hieman ronskimmatkin otteet! - Kulmikkaat puikot on pakko saada jossain vaiheessa testiin! Niin moni on niitä kehunut... ja mulla hankaa puikko vasenta keskisormea, johon olen kehitellyt oman suojatyökalun. Pärjäisköhän ilman kulmikkaalla puikolla, vai hankaisko entistä enemmän?!

tikru kirjoitti...

Adelheid, mullon kans muutamat prymit, lähinnä varalle, mutta ne on just sellasia kankeakaapelisia ja en tykkää yhtään. paljon riippuu myös langasta, ei paksuudesta vaan luistavuudesta, toimiiko metalli vai joku muu materiaali puikossa paremmin.

iikku kirjoitti...

kyllä addin clic-puikoista on edelleen bambu versio saatavilla =) (haaveilen siitä)

lisäksi haluaisin päästä kokeilemaan näitä knitterpride cubic puikkoja olis saatavilla myös clic-tyylisenä sarjana =)

http://www.knitterspride.com/Shapewise-Details.asp?ShapeName=Interchangeable%20Circular%20Needles&mcid=1

Susi kirjoitti...

Mulla on noi neliskulmaiset Kollagenin sukkikset ja niillä tulee paljon napakampi jälki ja siistimpi. Vielä kuitenkin oon vähän vierastanut niitä, ehkä ne joku päivä istuu paremmin käpäliini. Knitpron sukkikset on kahdet ja ne on olleet hirmu pettymys. Puikot on jotenkin kovat ja sit moni on halkeillut kärjestä, ei kiva. Vihreästä vyyhdistä oon tilannut Susanne´s pyöröjä ja ne on olleet ihania, varsinkin ruusupuiset, mut bambuisetkin ihan jees. Addin bambupyöröt myös suosikkeja.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...