tiistaina, lokakuuta 25, 2005

Laineita vesilasissa?

Aaah.. taisin sohia sokkona ampiaispesään edellisessä postauksessani.
Meinasin ensin kommentoida tuonne kommentteihin, mutta kirjoitan kuitenkin tähän.

Haluan korostaa sitä, että missään vaiheessa halunnut hyökätä ketään vastaan kommenteillani tai tuomita suuntaan tai toiseen. Esitin oman näkökulmani asiasta. En myöskään ole kokenut joutuneeni itse tuomittavaksi palgiointiin tjv.. eli edellinene ei myöskään ollut puolustuspuheenvuoro.

Kiitokset lukuisista kommenteista ja mielipiteistä. Mielenkiintoisia kokemuksia asiasta.

Cairbrelle erityiskiitokset ajatuksiensa selventämisestä kommenteissa. On jännä, miten eri tavalla voi tekstiä tulkita. Mä en nimittäin käsittänyt koko jutun alkuperää noin, joten siksi varmaan mun mielipiteet ja kommentit vaikutti hyökkääviltä. Ja olen osittain samaa mieltä tuosta toisen leivän viemisestä.. ja pahanmielen tuottamisesta. Mutta kuten jo mainitsin, tämä riski on käsityöläisenkin tuotteistaan otettava. Ilmaisohje samankaltaiseen tuotteeseen ja tuote itsessään ovat musta kaksi aivan eri asiaa, jokainen tulkitkoon ja tehköön omantuntonsa mukaan.

Tässä joutuisi kuitenkin määrittelemään sen mikä on oma ohje johonkin tuotteeseen.. Mä itse pidän omana ohjeensa sitä, jos olen tehnyt kokeilemalla jonkin tuotteen ja laittanut samalla ylös asioita miten se on tehty. Nämä ylöslaitetut asiat sitten annan ohjeena toisille. Oli se tuote mikä tahansa, mistä tahansa ideasta lähtöisin.

Aasinsiltaa pitkin asiasta kolmanteen. Toteutan muuten juurikin vero modassa nähtyä villapaitaa tai siis idea siitä - helma on kohta kainaloissa.
Hihattimet on pop ja oma pitäs saada aikaan.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

No mutta onhan se hyvä, että joku aina herättelee keskustelua, jotta saadaan vääriä käsityksiä kitkettyä pois. (Jos nyt jotain positiivista haetaan.)

Mä taidan itse olla melko varovainen, joskus kai turhankin varovainen. Oli miten oli, ideoita ei suojaa tekijänoikeus, mutta siitä seuraakin kysymys, mitä tapahtuu, jos kaksi ihmistä keksii saman idean samaan aikaan... (Hups!)

Lopetan kuitenkin pohtimiseni täältä tähän, sillä kaikki pointit on varmaankin esitetty jo ja jonkinlainen yhteisymmärrys saavutettu. :-)

mursuliina kirjoitti...

huiii... luin pitkään ja hartaasti tuota turinointia. monenlaista mielipidettä. eräs asiakkaani mietti kerran, että onkohan se idean varastamista, jos ottaa vanhasta ostetusta paidasta mallia ja teettää paidan, jossa on samanlaiset prinsessaleikkaukset........ vanha juttu, ikiaikoja käytetty paitamalli, mutta hänen mielestään se olisi ollut vähän väärin.

täällä myös ideoita kerätään. elämä olisi ihan tylsää, jos ei aina välillä huomaisi, että olipas siinä kiva juttu täytyypä kokeilla joskus. kun käsityöt on sydäntä lähellä eikä rahaakaan ole joka paikkaan heitellä.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...