tiistaina, joulukuuta 06, 2005

Juniorin paita - Sweater for Junior

Jihaa. Se valmistui. Valmistui jo itsas eilen aamulla neulomisiltaan, mutta noi lankojen päättelyt ei oo mun vahvinta alaa.
Lankana musta seiskaveljes n. 600g. Korostuksiin kirkasta punaista sekä viininpunaista. Puikot 4 mm.

Paita on nyt kasteltu (mä siis kastelen ja muokkaan, pelkkä höyrytys harvoin riittää) ja valuu tuolla. Oon tyytyväinen kunhan hihattimesta purettu ja tuohon neulottu pätkä vielä sulautuu mukaan.

Raglanien punaiset korostukset aioin eka neuloa raitoina, mutta sitten totesin helpommaksi virkata ne päälle myöhemmin. Virkkaus onnistui hienosti ja raidat nousevat kauluksen yläreunaan asti. Nurjalla on siisti pystyrivi, joka näkyy kun kauluksen kääntää normaalisti pooloksi. Kokeilussa oli myös kirkkaammalla punaisella viereen toinen silmukkajono, mutta sen purin sitten pois. Yksi rivi riittää.

Eilisen ja tän päivän aikana on syntyny puoltoista pipoa, purettu. Oon tehny myös kolme lapasenalkua, joista viimeisin on nyt lopulta jatkumassa lapaseksi asti.


It is ready. Infact I binded off yesterday, but finishing works are not my favourite. Yarn is black 7 Veljestä from Novita, about 600g and for highligts there are two different kind of red.
I think that I like this one. Hope that Junior like it too. I have crocheted Raglans' highlights on. I thought that was easiest way to do them.

I have knitted one and half caps and frogged them durin yesterday and today. I have also started three mittens and the last one may be the right one (well.. left is missing, I have to knit it also *grin*)

5 kommenttia:

laurar kirjoitti...

Vau, hieno tuli. Eikäpä sulla kauaa tuossa nokka tuhissut :) Oon vähän kade, kun osaat vedellä noita raglan-juttuja ihan omasta hatusta.

Sari (saristitching) kirjoitti...

Tosi hieno pusero!

Anonyymi kirjoitti...

Hieno tuli, kelpais mullekin!

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Hieno! Katu-uskottava kaiken lisäksi.;)

tikru kirjoitti...

Juu, toi katu-uskottavuus on se tärkein. Muuten saaja pitää sitä Vaaaaaan kotona takin alla. Tosin nytkin voi käydä niin, mutta pääasia on et lämmittää.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...