lauantaina, tammikuuta 21, 2006

Onnistumisia ja ei niin siistejä saumoja

Almost-Mariahin hiha valmistui eilen ja kasailin sitä aamusta. Hihojen alasauma sai mun hiukset harmaantuu. Typeränä olin neulonu reunaan silmukat oikealla 1 o 1 n ja seuraavat oikeaa tai kuvion mukaan. Teki sauman miten tahansa tuo yksi nurja silmukka tekee saumasta karmeen näköisen. No, opinpahan jotain. Jos tuo sauma ei ois hihassa ja suht näkymättömissä niin pistäisin uusiks koko kappaleet, mut nyt en ala hihoja neuloa uudelleen, sen verran puuduttava operaatio se oli. Alempi kuva on sivusaumasta, joka on lähes sitä, mitä sauman pitääkin olla. Huomaamaton ja siisti.

Onnistuminen ja henkilökohtainen ylpeydenaihe on hupun etureunan kulma. En oo koskaan tehny vastaavaa mihinkään ja nyt taiteilin sen ilman ohjeita loogisella päättelykyvylläni. Haluan palmikon jatkuvat hupun etureunassa, joten ei voinut päätellä silmukoita neuleen reunasta vaan piti taitella ne päättelyt tuonne palmikon sisäreunaan. Ja sepä onnistui.

Tein siis Mariahin malliin muutoksen tuossa hupussa(kin). Alkuperäisessä se lähtee kauluksesta ja etukappaleet eivät tule huppuun mukaan ollenkaan. Halusin kuitenkin takin kauluksen nousevan ylemmäs.

Testasin takkia jo heti päälle, kun sain saumat kiinni ja hihat tuntu palmikoittensa kanssa uskomattoman kankeille. Onneks ne pehmenee ja muokkautuu kunhan saa neuleen kasteltua ja muokattua.

Kysymys arvoisat kanssaneulojat: Tuleeko teille sormet kipeeks neulomisesta, nivelet erityisesti? Mulla on viime aikoina ollu aamuisin kädet kädet vähän turvoksissa ja sormet pakottaa. Oon pohtinu syitä ja esmes syömiset on samoja kuin ennenkin, joten ei pitäis nestettä kerätä. En kyllä ala vielä panikoimaan.

8 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Hyvältä näyttää!

Mulle tulee kyllä välillä sormet kipeeksi, ja ranteet etenkin jos olen kovin ohutta neulonut. Tuntuu että mitä siistimpää jälkeä, sitä kipeemmät kädet :D

amelie kirjoitti...

Mulla menee joskus oikean käden keskisormen, nimettömän ja pikkurillin nivelet kipeiksi neuloessa. Varsinkin jos oikein tehokkaasti ja nopeasti tikuttaa paksumpaa lankaa.

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä minullakin kyllä sormet kipeytyy ja kangistuu (nimenomaan aamulla tuntuu tuo) jos paljon tikuttaa.

Mut toisaalta, mun äidillä, jolla on nivelrikko käsissä, neulominen tekee tosi hyvää. Sormet on kuulemma silloin vetreämmän ja vähemmän särkyiset.

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Ei tule neulomisesta sormet kipeiksi, mutta virkkaamisesta tulee, silloin harvoin kun sitä teen.

Elina/ Mielitty kirjoitti...

Haluaa nähdä koko neuleen, tee nopsasti valmiiksi! Itselläni ei tule sormat ja kädet kipeäksi, mutta hartiat ja lapaluun alue varsinkin oikean käden puolelta. Neulon varmaankin huonossa asennossa.

tikru kirjoitti...

Mun selkä oli kans tossa aika rikki, mut pumppi ja uinti autto siihen. Oikea puoli, lapaluitten välistä :)

Neule on hupun reilussa puolivälissä. Toiv tänään saisin neulottua sen loppuun, sit puuttuu enää päättelyt, värjäys ja vetoketju.

tikru kirjoitti...

Ja unohtu sanoa, et "kiva" et muillakin sormet kipeytyy.. ei kiva muuten, mutta tiedänpähän, että tuo neulominen voi olla siihen syynä. Ei oo nimittäin aikasemmin näin tuntunu.

Anonyymi kirjoitti...

joo mullakin kipeytyy sormet helposti jos neulon paljon ja useinmiten teen niin;)

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...