perjantaina, elokuuta 31, 2007

Suunnitelmia viikonlopuksi - Plans for the weekend

Aion neuloa.
Ja nukkua.
Ja olla tosi rentona.

Pavonista ajattelin alpakasta, testit menossa. Haluun sellasen ei-jumalattoman-ison kolmiohuivin, jota voi pitää takkien kanssa kaulassa, ei välttämättä hartioilla. Niskasta aloitettuna pystyy hyvin säätelee kokoa. Säädin jo heti alussa ja reunoissa, mutta muuten ohjeen mukaan.GreenGable eli Vihervaara on nyt säädön jos toisenkin jälkeen hihoissa (vieläkin). Piirustelin kuvioita ja testejä et miten vartalo-osaa sais tehtyä. On aika tekninen idea myös hartioille, voi olla et se jää ideaks. Saiskohan tuon valmiiks ennen ens kesää.

Ravelryssa on muuten hauska tutkailla ihmisten tapaa tehdä neuleita. Osalla on kymmeniä töitä kesken, osalla vaan muutamia. Osalla on tauolla kasa neuleita ja osa säätää sitä sun tätä. Projekteista saa myös aika hyvän kuvan ihmisen mieltymyksistä niin värien, pintojen, asusteiden kuin vaatteidenkin suhteen. Tuolla ois järjetön määrä tutkimusmateriaalia halukkaille tutkijoille.

I'm goining to knit.
And sleep.
And be very relax.


This is or may be the Pavonis-scarf. I use the Alpakka yarn(last post). I wanted something not so large and huge triange scarf to wear in neck, not shoulders. This may be it. Not sure yet :)
The Greengable has still only sleeves. I have drawn and tested variations for the hem and the body. I have a great idea also for the shoulders but... it is so weird that it may stay only idea-level. I have the "may" day today :)

It is fun to surfing through Ravelry and see what people are knitting...and the habits of the knitting. I mean the wips. Somebody has many works on the needles at the same time and some has only one or two. And you can imagine quite a lot about people, when you see what colours and textures she/he use in knits.

6 kommenttia:

Vilma kirjoitti...

Metkat palmikot Vihervaarassa, herkulliset suorastaan. :)

Mulla on samankaltaisia suunnitelmia viikonlopulle, eli palmikoimista paksulla langalla, lepoa ja relaksoitumista. Vähän pakko kun on flunssa, päh.

särmä kirjoitti...

Se pavoniksen ohje on kyllä ihan luokaton, mullahan on tekijänoikeudet, nii voin haukkua sitä, jos tahon:D. Toivottavasti saat siitä selvää. Harkitsin just eilen et vähän säätäisin sen kanssa uudestaan, mut viitselmys lähti viime hetkellä toisaalle. Toivottavasti sulla ei mee hermo sen kanssa:)

Vihreä kaapeli näyttää muuten tosi kivalta:)

tikru kirjoitti...

särmä, lisäsin sen ravelryyn :)
ja löysin ehkä virheen..ehkä.

tikru kirjoitti...

vilma.. sun suunnitelmat näytti aika hianolle. Mietin tuota samaa opusta, et tilaisin. pitänee kattella mitä sulta syntyy.

Anonyymi kirjoitti...

Vihervaaran Anna-kirjat oli niin parhaita kakruna (ois ehkä vieläkin)

joko kirjoitti...

onpa hyvä suunnitelma viikonlopulle! mää kans!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...