tiistaina, elokuuta 04, 2009

Pysähtymistä - Just thoughts

Random thoughs about end of the holiday, beginning of the work and something knitting. Only finnish this time.

Työt alkaa ens viikolla. Tai oikeastaan jo torstaina koulutuksella, mutta en suostu laskee sitä vielä duuniks. Ma-ti suunnitellaan ja ke hyppää jo villi joukko muksuja kehiin. Vähän jänskää, uusia tuttavuuksia on luvassa ja loman loppumishaikeudesta huolimatta polte duunia kohtaan alkaa tuntua. Hyvä se. Ilman sitä on hankala tehdä töitä ja sitä en soisi muksuille. Alan pikkuhiljaa kelaamaan asioita työkuvioista, miettiä hommia talvelle, päässä pyörii ajatuksia ja ideoita..

Loma on tehny hyvää, on päässy irti todellakin kunnolla, yksi kiitos kuuluu karvakorvalle, josta tulee nyt sitikoira.

Tänään kävin postittamassa yhden projektin. Meren tuolle puolelle sekin lähti. Siitä myöhemmin sitten lisää, mutta jotain sellaista, jota en oo aikaisemmin tehnyt, ainakaan suunnittelupuolella. Haasteellista ja into proggiksesta katosi puolivälissä. Tuskailin ja meinasin jo lyödä hanskat tiskiin, kunnes sitten yksi kaunis iltayö se lamppu sitten syttyi. Ei kun uusiks ja intoa pursuten sain valmista.

Uutta lykkäsin puikoille. Tällä kertaa paksua ja lämmintä. Nautin villan karheudesta ja bambupuikkojen keveydestä. tässä kuussa pitäis töitten ohella puristaa kaks neuletta ohjeineen. Vähän pelottaa, mutta ehkäpä selviän. Ehkä. Hassua miten nää aina kasautuu. Toisaalta oon jopa himmaillu, jotta järki pysyis mukana ja neulominen olis kivaa...

Tauko - koira syö pyörää.

Ensi kevääksi ehdotuksia voisi lähetellä, mutta pää tuntuu tyhjälle. Paperille tulee kukkia tai jotain muuta syttyrää jos yrittää piirtää. Joten olkoonsa. Kyllä ne pursuaa taas ja jos ei pursua, niin voi sit neuloa vaikka sukat perheelle.. talvi tulossa ja lähijoukot on vaatettamatta, lankalaatikot täynnä kokeilemattomia ihanuuksia ja ja...

Tauko - koira kaataa pyörää.

Nyt se jahtaa häntäänsä. Halvat on huvit.

Matto rullalla.

Okei, luovutan. Meen laittaa ruuan valmiiks.

PS. Haluaisin löytää uutta luettavaaa blogeista. Kun blogilista uudistui, niin tuntuu ettei löydä uusia kässäblogeja ollenkaan ja suomalainen finnish knitting blogs-listaus kun lopetti niin on ihan ulkona. Kierrän aina kommenttilootan blogit läpi, mikäli vaan nimmarin perusteella saa kiinni, joten sitä kautta on löytyny muutamia lisää, muttamutta.. on tunne, että on nurkassa läpät silmillä. Jättäkää suosituksia, kaikki käy.

20 kommenttia:

Anni kirjoitti...

Mie oon ihan iloinen siitä ettei luettavia blogeja löydy niin helposti- jossain vaiheessa jumitin kolmensadan suosikin kanssa. Nyt noin 50 suosikkia, joista sit tykkään kans ihan kympillä!

Anonyymi kirjoitti...

http://ilukuduja.blogspot.com!!!

Villasukka kirjoitti...

Yritän tarkkailla ahkerasti blogilistan uusia blogeja ja sitten muiden blogien kommenteista/linkkivinkeistä. Mutta kyllä kaipaan aina uusia.... vaikka RSS-lukijassa on yli 900 enemmän tai vähemmän aktiivista blogia. Ja nyt se Twitterkin... Ja meinasin vähentää paperisaastetta ja vaihtaa Hesarin Digiversioon... Läppäri EI saa hajota.

Andra kirjoitti...

Mä tutkin kanssa muiden blogien kommentteja ja suosikkilinkkejä, usein törmää uusiin ja mielenkiintoisiin blogeihin :)

Tiina kirjoitti...

Rentoja viimeisiä lomapäiviä! Kaikki ajallaan, älä ressaa;)

Koukuttaja kirjoitti...

Mä olen myös ollut aika tyytyväinen siihen, ettei neuleblogeja löydy enää yhtä helposti kuin ennen. Joskus klikkailin vähän liian keveästi niin hirveät määrät niitä listalta, että tuli kauhea stressi, kun ei ehtinyt mihinkään. Viime vuonna karsin paljon kauan päivittämättä olleita ja olen itsekin himmaillut oman blogini kanssa. Jokin aika sitten vaan tajusin, että olen aika pitkään käynyt vain lukemassa, mutta en ole edes kommentoinut näitä blogeja, joita itse kuitenkin jatkuvasti olen seurannut. Ryhtiliike menossa siis jälleen...

Suosituksia en siis osaa antaa, joten eihän tästä kommentista mitään hyötyä ollut, eh..

Makepeace75 kirjoitti...

Ziina kyllä ylläpitää edelleen finnish knitblogsia, mutta foorumimuotoisena: http://finnishknitblogs.foorumit.fi/index.php

Katso kohdasta Aakkosellinen blogilista. :o)

Pihla kirjoitti...

Hih, jos niitä blogeja löytyisi paremmin kuin mitä löytyy nyt niin en kerkeisi lukea.. Hyvä näin:)

Suvi kirjoitti...

Mä kans tykkään tosta aiemmin linkatusta Ilukuduja-blogista. Vaikkei tekstiä ymmärtäiskään, niin tunnelma on ihana.

Sara kirjoitti...

Mulla kanssa on suosikkilistalla vaikka kuin ihania blogeja. Ja päivittävätkin aktiivisesti, ihania ihmisiä kun jaksavat =)
Kuten sinäkin. Kiitos kaunis että minustakin tntuu kuin olisi elämää! *naur*

Elios kirjoitti...

Käsityöblogeja löytyy mielestäni kyllä todella paljon, mutta itse en useinkaan jaksa seurailla "käsityöblogeja", joissa vain murto-osa kirjoituksista koskee oikeasti käsitöitä. Tosin on kyllä aivan totta, että jos käsityöblogeja olisi vielä kovin paljon enemmän, eihän niitä ehtisi ikinä lukea! Netissä jumittaminen vie muutenkin aikaa itse neulomiselta ja muilta käsitöiltä. ;-)

JaanaV kirjoitti...

En tiedä kuinka kierrättäjäihminen olet tai tykkäätkö kierrätyksestä, mutta jos tykkäät niin tässä on ahkerasti päivittyvä kierrätysmateriaaleihin keskittyvä blogi http://www.outsapop.com.

Pirena kirjoitti...

Hyvä kun ehtii vanhatkin lukea, kyllä nitä uusiakin jostain aina tarttuu. Oletko käynyt mun blogissani?

tikru kirjoitti...

Pirena, olen käynyt :) Kuten sanoin, vierailen yleensä kaikissa kommenttien jättäjien blogeissa, joissain säännöllisesti, joissain vähemmän.

JaanaV Outsapop on tuttu, vakkariseurannassa.

Makepeace..öh.. miten mä en oo tota tajunnu. :) Kiitos. Nyt oon selaillu alhaalta alkaen t-hen asti ja uusia löytöjä on jo ehkä kymmenen.

Ilukuduja meni seurantaan.

Liikaa luettavaa? :) Ei voi olla liikaa seurattavaa ja luettavaa. Tosin mulla taitaa olla readerissa n. 300 blogia ja blogilistalla osa.
Tosin täytyy myöntää, etten mä aina Lue, vaan silmäilen ja tutkailen kuvat.

Niina kirjoitti...

Itsekin sitä huomaa jämähtävänsä Niihin Samoihin blogeihin - yritän muutaman kuukauden välein etsiä vaihtareita/uusia juttuja.. Ihminen on niin turvallisuushakuinen että pysyy samoissa.. :)

Tikrunmami kirjoitti...

Mie oon huomannut vastaavaa, Blogilistan uudistumisen jälkeen. Osa on sekin, että siellä on hurjasti enemmän nykyään blogeja kuin aikanaa. Muistan kun itse liityin Blogilistalle aikanaan taisi justiinsa 4000 mennä rikki, nyt siellä on jo rutkasti yli 20 000 blogia.

Mie olen tuskaillut vähän saman kanssa tuolla helmeilypuolella suht uutena helmeilijänä, kun en ole löytänyt vielä ainakaan vastaavaa listaa kuin Finnish knitters-lista. Mitäs hurahdin toiseenkin käsityölajiin totaalisesti ;-)

Ite en oo vielä tutustunut BlogLovin'-systeemiin, se tuntuu olevan tällä hetkellä monella suosiossa, en tiedä löytyisikö sieltä uutta ja mielenkiintoista. Vuodatuksen blogit taisi mennä sinne automaattisesti.

Kristiina kirjoitti...

Miun suosikkeja: rosa-r.blogspot.com ja krentu.blogspot.com ja a-black-pepper.typepad.com/ablackpepper/

Anonyymi kirjoitti...

http://sufferiina.vuodatus.net

Näppi kirjoitti...

Kyllä se on niin että uusia blogeja kaipaa ku tuntuu että kauan seurannassa olleet saattaa päivittyä hittaasti. Tosin mua ainaki harmittaa tuo että se vanha lista ei päivity ennään vaan ne uudet tullee sinne johonki eri kohtaan ku aakkosellinen blogilista. No löytyyhän ne sieltäki. Mä en oo blogilistan kautta juurikaan blogeja lukenu ja meen paljon toisten blogien perusteella uuteen blogiin. Täältäki sain hyviä vinkkejä.

Elsa Xenia kirjoitti...

Jag har beundrat dina mönster i VK, och jag var glad när jag hittade din blog, fast det kan vara svårt ibland att förstå finskt slang. Du kan titta på min blog, fast det har blivit litet stickat och skrivet på sista tiden.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...