Kilpailuvietti tai sen puute...
Kilpaileminen on minulla verissä. Se saa toimimaan, yrittämään, pyrkimään eteenpäin, toisten edelle,itseni edelle, olemaan paras lajissaan, oli se laji sitten mikä tahansa. Toisissa lajeissa tosin kokemus ja ikä on tehnyt tehtävänsä ja järki sanoo, ettei voi olla paras, joten ehkä voi nauttia ihan vaan lajistakin...ehkä...
Kilpaileminen saa aikaan vertailua; olenko parempi kuin tuo toinen, vai kenties huonompi. Mitä jos olen huonompi, mitä se tarkoittaa, olenko kateellinen ja hajoan kateellisuuteen, panettelen ja paheksun toisen parhautta vai pystynkö kääntämään tappion pyrkimykseksi olla vähän parempi kuin äsken ja ehkä joskus parempi kuin se joku toinen .Olenko kilpailuviettisenä tyytyväinen olemiseeni ja osaamiseeni vai kenties aina tyytymätön tai keskeneräinen? Olenko parempi ihmisenä jos olen parempi lajissa? Tai huonompi jos olen huono?
Onko minulla huono itsetunto jos vertaan osaamistani toisiin? Tai onko se huono jos jätän tietoisesti vertaamatta, suojaudun muurin taakse, ilmoitan etten osallistu edes kisaan. Ei voi hävitä jos ei osallistu, mutta ei voi myös voittaakaan.
Mitä jos kilpailua ei olisi. Mitä jos minua ei kilpailuttaisi. Lakkaisinko yrittämästä. Olisinko tyytyväinen siihen mitä olen ja osaan. Täysin. Pysähtyisinkö. Osaisinko sitten paremmin nauttia joka hetkestä, kun en olisi matkalla jonnekin, päämääränä jotain. Vai jämähtäisinkö, menettäisin matkan, koska päämäärää ei olisi. Tavoite katoaisi, ei olisi järkeä yrittää.
Miten kilpaileminen näkyy neulemaailmassa?
- No ei mitenkään tietenkään, sehän on harrastelua, pehmeää toimintaa, pehmeillä välineillä. Tiedätte varmaan ne mukavan leppoisat mummot jotka neulovat keinutuolissa.
Ja kakat. Väittäisin, että kun raha ja maine astuu kehiin siirrytään välittömästi kilpailun maailmaan. Ja jo ennen sitä. Onhan ne legendaariset kakkukisat, sukankutomiskilpailut ja vaikka mitkä kirjonta-virkkaus-pullanpyöritysskabat ihan peliä. Leikkimielistä tosin, (ah, onko, jos pitää plagioida voittaakseen..)
Yksi syy neulomiseni tason kehittämiseen on kilpailuvietti. Halu osata tehdä ainakin yhtä hyvin asioita, kuin joku muu. Juu-u. Ihan niin. Muistan kun katselin vuonna 2005 jostain blogista hienoja neulekuvia ja vilkaisin omia tekeleitäni ja totesin että Täytyyhän munkin pystyä tuohon. Ja se, yhtenä tönäisynä sai aikaan hillittömän vimman etsiä lisää tietoa, tutkia neulemaailmaa netissä ja upota syvälle lankaan ja puikkoihin.
Mitä tämä tarkoittaa nyt? Hetkittäistä lamaantumista, kateutta upeiden suunnittelijoiden töiden edessä, kykenemättömyyttä tehdä IHAN omia juttuja ajattelematta muita. Hetkittäin, onneksi vain hetkittäin. Mutta tietoisesti joutuu tekemään töitä sen asian suhteen, ettei ajattele mitä muut ajattelevat, ei vertaile omaa tekemistään toisiin vaan tekee omia juttuja. Pyrkii uskomaan siihen mitä tekee. Ja kun usko omaan osaamiseen, omiin kykyihin loppuu, on lienee parempi siirtyä tekemään ihan jotain muuta.
Onko kaiken kehittymiseni, osaamiseni ja olemiseni pohjalla alkukantainen vietti olla parempi muita, jotta säilyisi elossa? En haluaisi uskoa niin, mutta loppujen lopuksi kaikki on taistelua, kilpailua paikasta auringossa?
12 kommenttia:
Minusta tuo mitä kerrot, on inhimillistä. Kait meitä kaikkia ajaa jonkinlainen vietti - jos ei voittaa, niin ainakin pärjätä, olla uppoamatta. Olisi outoa ajatella, että joltakulta jatkuvasti (?) uutta luovalta ihmiseltä puuttuisi polttoaine; että tavaraa tulee tuosta vaan - ilman sen kummempaa tarvetta, pinnistelyn halua. Olen kyllä kade, jos joku sellainen löytyy.:) Toisaalta olisi upeaa olla vapaa kaikesta vertailusta; tekee sitä sitten itse tai joku muu. Sillä saattaa olla myös lamauttava vaikutus. Sinun ja kaltaistesi kohdalla en olisi huolissani. En usko, että pelkästään kilpailemalla ja vertailemalla voi kehittyä alallaan. Asia on niin kuin sanoit; pitää niistä huolimatta löytää se oma "juttu", oma tapa tehdä ja nähdä. Eikä muuten siten kait voittaakkaan!:D Mukavaa viikonloppua sinne!
Loistava kirjoitus, oon miettinyt joskus samaa. Loppuenlopuks kuitenkin koko käsityömaailma on jossakin määrin plagioimista, toisten ideoiden "varastelua" ja niillä maiskuttelua. Käsityöt on kuitenkin aina käsitöitä, vaikka olisi kymmenen samalla ohjeella tai kaavalla tehtyä tuotetta eri ihmisten käsialalla, ne on kaikki erilaisia, uniikkeja. Ainakin jossainmäärin. Muiden käsitöiden katseleminen tuo mielikuvia, tavotteita, mahdollisia päämääriä, ja mikä mun mielestä tärkeintä, inspiraatiota! Ne, kenellä on taitoja ja silmää, sitten myös onnistuvat. :)
Hyvää syksynalkua sinulle!
Hahaa!!! Joo, multa puuttuu kilpailuvietti... paitsi kun oon penkkiurheilijana... mä oon melkein vaivautunu kun voitan, mietin että olisko ihminen x kuitenkin ollut paljon onnellisempi voitosta kuin minä?? En myöskään tykkää olla juhlittu, keskipiste... omat synttärit ovat aina vähän tuskalliset (ei netissä, netissä on ihanaa kun kaikki onnittelevat)... Sanotaan että en osaa olla voittajana, en osaa. Tämä ei suinkaan tarkoita ettenkö vertaisi itseäni muihin... ja itsevarmuus on taivaassa: Minä tiedän että pystyyn tai pystyisin... ei siis ole kiinni huonosta itsetunnosta vaan voittamisen hankaluudesta!
Sykissä aikoinaan Kupila (äidinkielen ope) käski luokan eteen parhaiden aineiden kirjoittajat lukemaan aineensa ääneen... Se oli kamalaa kun kerran jouduin... sen jälkeen kirjoitin hyviä aineita huvikseni, kotona ,omaan vihkoon... ja taisi mulla olla seiska äidinkielessä, joka oli SYKissä kai häpeä... =)
Ei... musta oo voittajaksi, eikä kilpailijaksikaan ... kun on niin paljon mukavampi 'voittaa' olemalla sivussa. Kuten sanoin Ilulle, kaikilla ei sitä kilpailuhenkeä oo... =)
Olen kuitenkin täysin sataprosenttisen vilpittömästi iloinen kun muut voittaa... varsinki ihanat ystävät! =)dessessdessess
Mulla on niin vahva kilpailuvietti, että usein jättäydyn pelistä pois ennenkuin se alkaa. Mietin uudelleen ja uudelleen haluanko lähteä tähän(kin) mukaan.
Pelaan esimerkiksi tuuriin perustuvia seurapelejä, mutta taktiikkaa ja looogista päättelyä vaativat pelit ei ole mitään rentoutumista vaan veristä kilpailua.
Sen sata kertaa olen miettinyt esimerkiksi maksullisen neuleohjeen julkaisemista. Siirrytäänkö siinä kohtaa rajan yli, jossa hauska harrastamien muuttuu veriseksi kilpailuksi?
Mun kilpailuvietti taitaa kuitenkin olla enemmän häviämisen pelkoa kuin voittamisen pakkoa. Ei ole pakko olla paras, top 10% riittää. ;-)
Mielenkiintoisia ajatuksia. Hauska lukea vähän syvempää pohdintaa aiheesta. :)
Minä olen varmaan joku Tean ja Tainan välimuoto. Kyllä minusta on joissakin asioissa ihan kiva kilpaillakin, ja voittaa tietysti, mutta suurimmassa osassa asioita se ei kiinnosta yhtään. Seurapelit luonnistuu multa, ne taktiikkasellaisetkin, koska minusta on mukava pähkäillä, mutta itse asiassa voitto (verrattuna itse pelaamiseen ja tekemiseen) kiinnostaa minua niinkin vähän, että mun ainoat peliraivarit olen aikuisiällä saanut pelistä, jonka voitin.
"Onko minulla huono itsetunto jos vertaan osaamistani toisiin? Tai onko se huono jos jätän tietoisesti vertaamatta, suojaudun muurin taakse, ilmoitan etten osallistu edes kisaan. Ei voi hävitä jos ei osallistu, mutta ei voi myös voittaakaan."
Minä en suoraan sanottuna usko, että itsetunto ja kilpailuvietti kulkevat aivan käsi kädessä, vaikka huono itsetunto varmasti vaikuttaa kilpailuhaluun siinä missä kaikkeen muuhunkin. Siitä, että jollakin on korkea ja jollakulla toisella matala kilpailuvietti, ei minusta voi päätellä, miten vahva itsetunto kullakin on. Tavallaan suorastaan alkoi naurattaa tuo, että ei voi hävitä, jos ei osallistu kisaan, mutta ei voi voittakaan... se on varmaan hyvä argumentti kilpailun puolesta niiden vakuuttamiseski, jotka haluaisivat kilpailla, mutta eivät uskalla. Se on kuitenkin täysin merkityksetön niille, joiden kilpailuvietti on olematon. Ei voi voittaa - entäs sitten, kun se ei kerta millään tavalla kiinnosta? Eikä kyse ole siitä, että pelkäisi vertailla tai tulla vertailluksi, kyllähän kilpailuhaluttomatkin ihmiset näkevät, kuka on hyvä missäkin ja onko itse hyvä vai ei. Puuttuu vain halu tehdä vertailusta se juttu, nostaa se tekemisessä erityisasemaan. Toisilta lisäksi puuttuu kokonaan halu olla itse esillä millään tavalla, eikä sekään välttämättä liity itsetuntoon yhtään mitenkään.
Kiitos mahtavista metapohdinnoista ihmiset. Vähän mietin aiheen avaamista henkilökohtaisella tasolla. Niin pitkään on blogi pysytellyt semi-henkilökohtaisesti, itseasiassa aika irrallaan omista mielipiteistä tai ajatuksista ja päätin nyt sukeltaa vähän syvemmälle, siinä toivossa, että kirvoittaisin muiltakin ajatuksia aiheesta. Lisää saa tulla. Palaan miettimisen jälkeen noihin kommentointeihin, tuolla oli joitakin kohtia joita haluan miettiä enemmän.
Mukavaa lauantaita kaikille!
Hmmm... mäkin jäin miettimään... kirjoitin oman kommenttini ihan suoralta kädeltä, miettimättä ja korjaamatta (nothing new) =) jatketaan...
Niin, pitää vielä ehkä mainita, että kun tuolla sanoin, että "tavallaan suorastaan alkoi naurattaa tuo...", niin en siis tarkoittanut sitä minään pahantahtoisena. Ihan vain nauratti se, miten hyvin, hyvin eri näkökulmasta asiaa voi katsoa, ja miten toisen hyvä perustelu on toiselle ihan käsittämätön. :)
Jäin miettimään sitten pitemmäksikin aikaa :) elämä vie.
Itsetuntoa mietin ja sen vaikutusta kilpailuviettiin. Nythän siis voi vaan puhua omasta puolesta.
Itsetunto on lienee tuntemusta omasta osaamisesta, taidoista, omista tunteista tai ajatuksista? Itsevarmuus taas varmuutta omasta osaamisesta, varmuutta itsestä?
Kilpailuviettiin liittyen hyvä itsetunto takaa sen, että tietää suurinpiirtein mitä osaa ja miten pärjää tai ainakin sen, että miten suhtautuu jos tulee takkiin tai voittaa? Itsevarmuus taas saa kolahduksia jos itsetunto heittää pahasti ja olettaa olevansa vaikkapa parempi kuin onkaan?
Meneekö ihan poskelleen?
Voe elämä! Olen työssä viime päivät selvittänyt aikuisten välisiä ristiriitoja, tänään juuri sanoin, kun en yhtään ymmärrä syitä, seurauksia enkä kai mitään, että loppujen lopuksi kyse taitaa olla taistelusta paikasta auringossa!
Aina iloitsen, kun joku miettii vaikuttimiaan. Suosittelen Juha Räikän teosta Itsepetoksen filosofia kaikille toimintaansa miettiville.
Mietin joskus myös kahden asian ristiriidan ilmentymistä blogimaailmassa. Yksi ns. Platonin arvoista, kauneus, tai pyrkimys siihen, kamppailee ahneuden (yksi seitsemästä maailmansynnistä) synnin kanssa. Olemme (muka) ekologisia ja hyviä, pyrimme kauneuteen, mutta onko se vain pyrkimystä saada hyväksyntä ahneudellemme. Kaikenlaista sisäistä ristiriitaa toimissamme on ja sivistyneesti sitä peitämme.
Mutta eikö lapsen itsetuntoa kasvata juuri pärjääminen? Huomaaminen että osaa, että muut sanovat HYVÄ? Mistä se itsetunto tulee? Kotoa, mutta ikävä kyllä hyvin paljon myös koulusta, opettajilta, he jotka kasvattavat lapsiamme ehkä jopa enemmän tunteja päivässä kun me???
Just thinking...
Ja sitten kun sinne Aurinkopaikkaan mukamas pääsee, niin ei sekään ole hyvä :) Vaan taas pitää saada jotain enemmän.
Tea, sanopa muuta, on suuri vaikutus pienen ihmisen elämään opettajalla, onneksi niitä on hyviä sellaisia mualima pullollaan, jotka oikeesti välittää. Harmi, että joukkoon mahtuu myös niitä, jotka ei oo niin hyviä ymmärtämään pienen ihmisen maailmaa ja ajatuksenjuoksua.
Lähetä kommentti