Kilpailuvietti tai sen puute...
Kilpaileminen on minulla verissä. Se saa toimimaan, yrittämään, pyrkimään eteenpäin, toisten edelle,itseni edelle, olemaan paras lajissaan, oli se laji sitten mikä tahansa. Toisissa lajeissa tosin kokemus ja ikä on tehnyt tehtävänsä ja järki sanoo, ettei voi olla paras, joten ehkä voi nauttia ihan vaan lajistakin...ehkä...
Kilpaileminen saa aikaan vertailua; olenko parempi kuin tuo toinen, vai kenties huonompi. Mitä jos olen huonompi, mitä se tarkoittaa, olenko kateellinen ja hajoan kateellisuuteen, panettelen ja paheksun toisen parhautta vai pystynkö kääntämään tappion pyrkimykseksi olla vähän parempi kuin äsken ja ehkä joskus parempi kuin se joku toinen .Olenko kilpailuviettisenä tyytyväinen olemiseeni ja osaamiseeni vai kenties aina tyytymätön tai keskeneräinen? Olenko parempi ihmisenä jos olen parempi lajissa? Tai huonompi jos olen huono?
Onko minulla huono itsetunto jos vertaan osaamistani toisiin? Tai onko se huono jos jätän tietoisesti vertaamatta, suojaudun muurin taakse, ilmoitan etten osallistu edes kisaan. Ei voi hävitä jos ei osallistu, mutta ei voi myös voittaakaan.
Mitä jos kilpailua ei olisi. Mitä jos minua ei kilpailuttaisi. Lakkaisinko yrittämästä. Olisinko tyytyväinen siihen mitä olen ja osaan. Täysin. Pysähtyisinkö. Osaisinko sitten paremmin nauttia joka hetkestä, kun en olisi matkalla jonnekin, päämääränä jotain. Vai jämähtäisinkö, menettäisin matkan, koska päämäärää ei olisi. Tavoite katoaisi, ei olisi järkeä yrittää.
Miten kilpaileminen näkyy neulemaailmassa?
- No ei mitenkään tietenkään, sehän on harrastelua, pehmeää toimintaa, pehmeillä välineillä. Tiedätte varmaan ne mukavan leppoisat mummot jotka neulovat keinutuolissa.
Ja kakat. Väittäisin, että kun raha ja maine astuu kehiin siirrytään välittömästi kilpailun maailmaan. Ja jo ennen sitä. Onhan ne legendaariset kakkukisat, sukankutomiskilpailut ja vaikka mitkä kirjonta-virkkaus-pullanpyöritysskabat ihan peliä. Leikkimielistä tosin, (ah, onko, jos pitää plagioida voittaakseen..)
Yksi syy neulomiseni tason kehittämiseen on kilpailuvietti. Halu osata tehdä ainakin yhtä hyvin asioita, kuin joku muu. Juu-u. Ihan niin. Muistan kun katselin vuonna 2005 jostain blogista hienoja neulekuvia ja vilkaisin omia tekeleitäni ja totesin että Täytyyhän munkin pystyä tuohon. Ja se, yhtenä tönäisynä sai aikaan hillittömän vimman etsiä lisää tietoa, tutkia neulemaailmaa netissä ja upota syvälle lankaan ja puikkoihin.
Mitä tämä tarkoittaa nyt? Hetkittäistä lamaantumista, kateutta upeiden suunnittelijoiden töiden edessä, kykenemättömyyttä tehdä IHAN omia juttuja ajattelematta muita. Hetkittäin, onneksi vain hetkittäin. Mutta tietoisesti joutuu tekemään töitä sen asian suhteen, ettei ajattele mitä muut ajattelevat, ei vertaile omaa tekemistään toisiin vaan tekee omia juttuja. Pyrkii uskomaan siihen mitä tekee. Ja kun usko omaan osaamiseen, omiin kykyihin loppuu, on lienee parempi siirtyä tekemään ihan jotain muuta.
Onko kaiken kehittymiseni, osaamiseni ja olemiseni pohjalla alkukantainen vietti olla parempi muita, jotta säilyisi elossa? En haluaisi uskoa niin, mutta loppujen lopuksi kaikki on taistelua, kilpailua paikasta auringossa?
