maanantaina, kesäkuuta 19, 2006

Brownie

Mielleyhtymä suklaaleivokseen tuli jostain.. ja ehkä näillä on jotain yhteistä.

Taistelu jonka sittenkin voitin, vaikka jouduinkin ompelemaan käsin kukkapäälisen kiinni vuoriin. Tai no, alakulmat on koneella, mutta niissä tuhosin sen kaksi neulaa, joten tänään Anastasiaa tuijotellessa (on muuten järkyttävän kauniita naisia ja pukuja) otin neulan kauniiseen käteen ja pistelin käsin. Suunnittelukukkanen on se, että nuo käsinpistot näkyy sitten vuorissa laukun sisällä. Hmph.

Lankana on Soon, jonka tuottajaa en keksi vyötteestä mutta veikkaisin jonnekin Ranskan suuntaan tekstien kielestä päätellen. 100g meni, lanka on 55% puuvillaa, 45% akryyliä, 50g = 80m eli aika Samoksen oloista mutta vähän paksumpaa, Fiestakin osuis ehkä lähelle. Koukkuna 6. Kukkia on kolmea erilaista; perusmalli, josta pääasiassa kassi koostuu on Novitan jostain lehdestä ja iso rönsysormi keskellä sekä pienet viisisakaraiset lemmikin muotoiset ovat Phildarilta (sori, en jaksa nyt ettiä lehtien numeroita, jos joku haluaa niin kiljahdelkoon kommenteissa).

Hankalinta oli tosiaan tuon vuorin ja päälisen yhdistäminen ja siististihän sitä en sitten tehnyt, joten lähempää tarkastelua laukku ei kestä, mutta muuten olen tuotokseen ihan tyytyväinen. Kesäkassi, joka tulee kaupunkikäyttöön, vaikkei ihan mun tyylinen olekaan.

How I even thought about chocolade cake or muffins with this bag, but maybe something..
The battle I won. I just couldn't let the bag for UFO and during yesteraday and today I sew the lining together with crocheted flowers. And handles ofcourse. There is three different kind of flowers and the patterns are from Phildar and Novita's magazine. Yarn is Soon from hmm.. well have no idea.. text are french I think. 100 g used, 55% cotton, 45% acryl, 50 g = 80 m. I crocheted by size 6 hook.

It wasn't so easy to put the pieces together that I thought, but managed. It is not very beautiful when you look it closer, but maybe better next time.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas suloinen pikkulaukku !
PÄIVI

tikru kirjoitti...

kiitos, ei se tosin oo kamalan pieni, tuo kuvakulma tuossa hämää vähän. Halkaisija on n 30 cm

Arteeni kirjoitti...

Ihania laukkuja!!

tikru kirjoitti...

tuota.. se on yksi ja sama laukku.. :)

derea kirjoitti...

Tosi hieno taas :) Mäkin katkaisin yhden neulan kun yritin vuorittaa yhtä kassia. Ja tänään kun taas ompelin, piti ommella tosi huolellisesti kun kaikki varaneulatkin on jo katkenneet :D

Onks toi liila vai vääristääkö kuva vaan? Mulla oli mielikuva et se olis ruskee..?

tikru kirjoitti...

Ruskea ja sisuta on vihreä. Kuva tosiaan vähän vääristää väriä, mutta kieltämättä tuo ruskea on sellainen.. siellä langassa on harmaita juovia välissä.

Stricker kirjoitti...

Oikein kaunis laukku!

Vilma kirjoitti...

On hieno!!! :)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas kivan rönsyilevä laukku!

Jenni kirjoitti...

Onpa hieno! Jostain tuontyylisestä minäkin haaveilen...

Carita kirjoitti...

Nätti laukku!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...