perjantaina, joulukuuta 29, 2006

Vuoden 2006 käsityöt - gaala

Jo perinteiseen tapaan ( toisen kerran siis..)

Olen oppinut paljon kuluneen vuoden aikana käsitöihin ja etenkin neulomiseen liittyen... sukkiin erilaisia kantapäitä (Tikruissa on walesilaiset), tilaamaan luottavaisesti puikkoja ebaysta, lankaa ja lehtiä ympäri maailmaa ja kirjoja amazonista, neulomaan sujuvasti muutamalla lisäkielellä sekä oppinut rutkasti lisää kärsivällisyyttä ja sitkeyttä tehdä uudelleen ja uudelleen samoja asioita, jotta saan haluamani lopputuloksen (ei tosin toimi aina).

Tästä sitkeydestä..
Vuoden neulomis- vertailu- neulomis- tarkastamis- purkamis- projektityö, jonka etenemistä voi seurata tammi-helmikuun bloggauksista.
Sininen Phildar-neule, jonka tein alkuvuodesta kuvan perusteella testailemalla ja kyselemällä muilta..Ai, etteikö bloggaaminen olisi sosiaalista ja nopeaa palautteessaan ja neuvoissaan..pah :)

Vuoden insinöörimäisin innovaatio
Puikkojensäilytysarkku - tuttavien kesken PuikkoBoksi. Toimii, vieläkin. Ei oo puikkoja ympäriinsä...ja nuo nostettavat pyöröpuikkojen pitelijät oli vahinkokeksintö (vähän kuin leivän keksiminen aikoinaan). Voi nostaa koko kamman ylös ja siinä ne köllöttelee ja oottaa et kuka pääsis hommiin.

Vuoden parhaat duunimatkakaverit, ei liene enempää esittelyjä kaipaa...


Söpöimmän tittelin vie kuitenkin Pupu Ruusunen

Vuoden eniten issiashermoa rasittanut..mutta ah niin ihana ja aktiivikäytössä oleva Fisupeitto. Tuon alla tulee unittua muuten älyttömän hyvät päikkärit.


Vuoden positiivisin mörvelö on MukiBibo. Näin käy kun laittaa pesukoneeseen villaa ei-superwash...Toinen positiivinen mörvelö lienee kaapelitakki, joka ei ollutkaan mörvelö uudelle omistajalleen.


Vuoden rumimmat, ihan vaan pikkukuvassa. Tosin kuulema toimivat ulkonäöstään huolimatta, joten moni kakku päältä kauhea..

Vuoden tärkein neulejuttu on kaikki ne neuleet (lähinnä sukat, lapaset ja pipot) jotka on ujutettu läheismpien päälle. Ja parhautta ja tärkeyttä niissä on vieläpä se, että niitä on pyydetty ja toivottu (ainakin osaa :)).

Vuoden löytö on pikkuserkku ja sen sisko, eli tuplana pikkuserkkuja.

Että näin...mainitsematta jäi monta asiaa ja ajatusta menneestä vuodesta, mutta puikolla silmään sitä, joka menneitä tän enempää muistelee. Galleriastahan voi kuvia kurkkia.

Rentouttavaa vuoden loppua kaikille!

3 kommenttia:

Susanna kirjoitti...

Kiva katsaus! Kaikkea sitä oot aikaan saanutkin!

Maija kirjoitti...

Hyvää uutta vuotta! Hmm, minun vastaavaa vuosikatsaustani, jos siis sellaisen koostaisin, voisi ehkä kutsua aloitettujen toivottomien projektien galleriaksi :o) Olet kyllä tosi taitava ja tuottelias monella tapaa.

tikru kirjoitti...

Kiitos..
Maija, mukava kuulla sustakin, Kuulumisia onkin ollut hiljaa pitkään.

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...